Elinkaarimalli – mitä vaihtoehtoja tarjolla?

Valtaosa kunnissa tehdyistä rakennushankkeista toteutetaan edelleen perinteisellä toteutusmallilla. Tässä mallissa kunta vastaa suunnittelusta tai suunnitteluttamisesta ja urakoitsija hankkeen toteuttamisesta. Kiinteistön ylläpito hoidetaan omana työnä tai ostopalveluna.  Ylen uutisen mukaan kunnat ovat varovasti siirtymässä vaihtoehtoisiin rakentamisen malleihin kuten elinkaarimalliin.

Elinkaarimalli sopii suuriin hankkeisiin

Perinteisen mallin rinnalle on syntynyt elinkaarimalli, jossa rakennusliike hoitaa suunnittelun ja rakentamisen sekä ottaa vastuun kohteen kokonaisvaltaisesta ylläpidosta koko sopimuskaudeksi. Tyypillisesti sopimuksen kesto on 25 vuotta. Kunta maksaa palvelumaksua rakennusliikkeelle.

Tällainen elinkaarimalli soveltuu parhaiten rakennuskohteisiin, jotka ovat suuria. Esimerkiksi toimitilajohtaja Börje Boström mukaan Porvoossa elinkaarimalli toimii hyvin kouluissa, jotka siirtyvät pitkän vuokrasuhteen jälkeen kaupungin omistukseen. (Hoivatilat: Ratkaisuja 1/2017).

Kuntiin on viime vuosien aikana toteutettu muutamia kymmeniä rakennuksia elinkaarimallilla. Elinkaarimallin vähäiseen hyödyntämiseen saattaa vaikuttaa se, että toteutustapa on hyvin raskas niin rakennusliikkeelle kuin tilaajalle. Esimerkiksi Kokkolaan rakennettiin koulu ja päiväkoti elinkaarimallilla, joka vaati tilaajan mukaan yhtä paljon työtä kuin oma rakennushanke.

Vaihtoehtona kevyt elinkaarimalli

Omassa työssäni olen huomannut, että keskikokoisilta kiinteistöhankkeilta puuttuu oma elinkaarimalli. Vastuullisena ja pitkäaikaisena kiinteistön omistajana haluamme huolehtia kiinteistöjen kunnossapidosta pitkäaikaisesti ja varmistaa näin kiinteistöjemme pitkän elinkaaren ja asiakkaidemme tyytyväisyyden toimintaamme. Tämä on totisesti omistajana myös meidän etu. Siksi Hoivatiloissa olemme pohtineet vaihtoehtoista elinkaarimallia keskikokoisille kiinteistöhankkeille.

Haluatko jatkaa keskustelua kiinteistöjen kevyestä elinkaarimallista? Ota yhteyttä!

Juhana Saarni

Työskentele kiinteistöjohtajana Hoivatiloissa. Työssäni minulle tärkeitä asioita ovat kiinteistöjen hallintaan liittyvät ratkaisut. Olen erittäin kiinnostunut digitalisaation tarjoamista mahdollisuuksista kiinteistöjen ylläpitoon. Tavoitat minut puhelimitse 040 354 2662 tai LinkedInistä