Hoivatilalainen esittäytyy – Hankepäällikkö Elina Suikki

Hei, olen Elina ja kotoisin Kempeleestä. Nykyisin koti löytyy Oulun Ritaharjusta. Perheeseeni kuuluu puoliso sekä kaksi alakouluikäistä lasta. Nuorempana ehdin kierrellä maailmaa ja asuin useamman vuoden ulkomailla töissä ja opiskelemassa. Olen harrastanut pienestä asti musiikkia eri tavoin: pianon ja poikkihuilun soittoa, kuoroa ja yksinlaulua. Kamppailen vapaa-ajan ajankäytön kanssa liikunta- ja musiikkiharrastusten välillä. Liikuntaharrastuksiani ovat salibandy- ja jalkapallohöntsät, juoksu ja talvisin hiihto. Vapaa-ajastani melko suuri osa menee myös lasteni harrastusten parissa (kuljeta, kustanna ja kannusta). Lisäksi vuosien kuluessa huomaan viihtyväni aina vain enemmän luonnossa.
Millainen on työnkuvasi Hoivatiloilla?
Kuulun asiakkuustiimiin ja työhöni kuuluu kiinteistöhankkeiden koordinointi. Vien eteenpäin yksittäisiä hankkeita ja olen usein myös mukana julkisissa kilpailutuksissa ja muissa isommissa ja vaativammissa kokonaisuuksissa, joihin liittyy paljon valmistelua ja esimerkiksi sopimusteknisiä asioita. Myös mm. vuokrasopimukset ovat minun vastuullani.
Mikä Hoivatiloilla on parasta?
Työyhteisö ja se, että aina on mukava tulla töihin. Työkaverit ovat parhaat mahdolliset, työtehtävät ovat mielenkiintoisia ja niissä on riittävästi haastetta ja vastuuta. Huolimatta siitä, että kaikki tekevät töitä oikealla asenteella ja tosissaan, meillä on töissä myös hauskaa. Kilpailuhenkisyyttä ja uhkarohkeuttakin tästä porukasta löytyy 😉