Hoivatilalainen esittäytyy – Hoivatilat AB:n toimitusjohtaja Maria Frid

Olen syntynyt Etelä-Ruotsissa. Opiskelin Lundin yliopistosta insinööriksi ja lisäksi taloutta. Olen myös opiskellut kiinteistönvälittäjäksi. Aloitin työt Hoivatiloilla syyskuussa 2018 Hoivatilat AB:n toimitusjohtajana. Töiden lisäksi, joka on mielestäni erittäin hauskaa, minulla on muutamia kiinnostuksen kohteita. Yksi niistä on tennis. Pelaan valmentajani kanssa kerran viikossa, ja aina kun minulla on aikaa, pelaan tennistä yhdessä yhden tyttäreni tai aviomieheni kanssa. Minulla on myös intohimona vanhojen talojen kunnostaminen, sekä kodin sisustaminen ja suunnittelu. Vietän niin paljon aikaa kuin mahdollista mökillämme, joka sijaitsee hyvin pienellä saarella.
Millainen on työnkuvasi Hoivatiloilla?
Hoivatilat AB:n toimitusjohtajana olen tehnyt paljon töitä ensimmäisen vuoden aikana Hoivatilojen Ruotsin liiketoiminnan edistämiseksi. Keskityn uusiin hankkeisiin Tukholman alueella, mutta tarkastelemme myös investointeja muihin kuntiin. Ensimmäisen vuoden aikana olen työskennellyt intensiivisesti useiden hankkeiden rakennuslupaprosessien kanssa ja tehnyt yhteistyötä asiaankuuluvien sidosryhmien, kuten maanomistajien, vuokralaisten, arkkitehtien ja kuntien kanssa. Työtehtävääni kuuluu Ruotsin liiketoiminnan laajentaminen. Aion tehdä sen samalla energialla ja samalla tahdilla kuin liiketoiminta on kasvanut Suomessa.
Mikä Hoivatiloilla on parasta?
Parasta Hoivatiloilla on aito sitoutuminen, ammattitaito ja kaikki yrityksessä oleva tietotaito. Näiden avulla voimme luoda tuloksia omistajille, asiakkaille ja yhteiskunnalle.