Hoivatilalainen esittäytyy – Palvelupäällikkö Petri Kauppinen

Olen 56-vuotias neljän lapsen isä ja seitsemän lapsen isoisä. Koulutukseltani olen tilastotieteestä valmistunut FM, jolla on monipuolinen työura tutkijana, yrittäjänä ja virkamiehenä. Hoivatilojen palvelukseen tulin marraskuussa 2016. Nuorempana harrastin kilpaurheilua korkeushypyssä ja lentopallossa. Liikunnan ja kuntosalikäyntien avulla hoidan aktiiviuran aikana tulleita kolhuja ja pikkuvammoja. Harrastan myös moottoripyöräilyä, metsästystä, shakkia sekä kuvataiteita ja musiikkia. Osaksi harrastuksena valmistelen pikkuhiljaa vapaa-aikanani kuntien päätöksentekoon ja elinvoimakysymyksiin liittyvää väitöskirjaa.
Millainen on työnkuvasi Hoivatiloilla?
Työni Hoivatiloilla on haastava ja monipuolinen. Omalta osaltani vastaan myyntitiimin jäsenenä Hoivatilojen koululiiketoiminnasta. Voin työssäni hyödyntää monipuolista työkokemustani ja kuntapuolen verkostojani. Ratkon asiakkaiden sekä kuntien virkamiesten ja luottamushenkilöiden kanssa samoja palvelu- ja kouluverkkokysymyksiä, kuin aikaisemmassa työssäni kunnanjohtajana. Kuntatalouden haasteet ja kiemurat ovat minulle tuttuja ja työssäni saan päivittäin seurata näköalapaikalta kuntien toimintaa ja toimintaympäristön muutoksia. Työtehtäviini kuuluu myös sopivien tonttien ja toteutusmahdollisuuksien hakeminen asiakaslähtöisiin päiväkoti- ja hoivahankkeisiimme.
Mikä Hoivatiloilla on parasta?
Hoivatilat on työnantajana ihan huippuyritys. Nuorekkaat ja innokkaat työkaverini saavat minutkin, yrityksen vanhimpana työntekijänä, nuortumaan ja innostumaan yhteisistä saavutuksistamme. Opin joka päivä jotakin uutta ja voin seuraavassa asiakastilanteessa palvella asiakasta entistä paremmin. Tekemättä ja ilman omaa yritystä ei näiden työkavereiden kanssa pärjää missään kisassa. Onpa kysymys sitten myynti- tai liikuntahaasteesta. On ilo olla osa näin hyvin toimivaa tiimiä. Hoivatilat on merkittävä yritys, jolla on vastuullinen yhteiskunnallinen tehtävä.