Blogi | 5.10.2020

Huoneentaulu työpaikallani

Olen lukenut runsaasti bisneskirjoja ja niihin kiteytettyjä menestyksen reseptejä. Muistan hyvin, kun vuosituhannen alussa, nuorena myyntipäällikkönä, luin klassikoksi nousseen Jim Collinsin Hyvästä paras -kirjan. Se osui ja upposi tietoa janoavaan maaperään, ja on mielestäni edelleen yksi hienoimmista liiketoiminnan oppikirjoista. Niinpä olen pyrkinyt muistamaan sen sanoman työelämässä.

Ensin ihmiset, sitten asiat. Yksi Collinsin tärkeimmistä viesteistä on, että yrityksen ykkösasia on löytää ja palkata oikeat ihmiset. Strategiatyöhön kirja tarjoaa siilikonseptin, joka vastaa kolmeen ydinkysymykseen: missä voimme olla maailman parhaita, mikä vaikuttaa taloudelliseen tulokseemme ja mistä olemme innostuneita. Tekemisen malliksi taas kelpaa kurinalaisuuden kulttuuri, joka peräänkuuluttaa sitkeyttä ja kovaa työtä, mutta myös ihmisten vapautta ja vastuuta.

Muutama vuosi sitten julkaistu Matti Alahuhdan Johtajuus on jäänyt mieleeni kotimaisten kirjojen helmenä. Tähän päivään rinnastettavia ovat kirjasta ne opit, joilla Kone käänsi finanssikriisin voitokseen. Yhtiö paneutui markkinoihin entistä hienojakoisemmin, jotta löysi kaikki kasvumahdollisuutensa. Kone myös karsi organisaatioportaita, ja sai näin johdon tuntuman asiakkaisiin paranemaan. Huomionarvoista on lisäksi se, että vaikeina aikoina yhtiö panosti entistä enemmän kehitysohjelmiinsa ja henkilöstön kouluttamiseen.

Valmistelin hiljattain esitystä oman yrityksemme kasvutarinasta. Kirjasin ylös kymmenen asiaa, joita itse olen arjessa kokenut ja hyviksi havainnut. Jaan reseptini kannustavalla saatteella: jokaisessa yrityksessä ja työpaikassa voitaisiin pysähtyä oman organisaation arvojen ja menestystekijöiden ääreen.

Kutsuttakoon listausta työhuoneentaulukseni.

1. Luo innostava ja riittävän kova visio, johon voidaan yhdessä syttyä.
2. Merkityksellistä on kyvykäs ja monipuolinen hallitus, joka herättää luottamusta myös ulospäin.
3. Kokoa toimeenpanokykyinen ja aikaansaava ydintiimi.
4. Näe enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia – ajattele positiivisesti.
5. Toimi aina yrityksesi arvojen mukaisesti.
6. Ajattele asiakkaan parasta ja palvele.
7. Keskity tekemiseen ja toimintaan, älä asioiden vatvomiseen.
8. Toimi pitkäjänteisesti, älä luovuta.
9. Pidä asiat yksinkertaisena.
10. Älä ota asioita liian vakavasti, säilytä huumorintaju ja nauti tekemisestä.

Hyvän työkaverin muistilistalta jatkoksi sopisi: ole luotettava ja puhalla yhteen hiileen, mutta nehän ovat meille kaikille selviä juttuja, näin luotan. Mikä on teidän menestyksenne resepti?

Positiivista syksyä!

Edellinen Seuraava