Kaikkien kaveri vai töiden tukko?
Työt ja opiskelut ovat taas hyvässä vauhdissa lomakauden jälkeen. Onneksi etäilystä on voitu ainakin osittain siirtyä hybridiin, ja näemme taas toisiamme enemmän ihan livenä. Aitoja kohtaamisia kaivataan, ainakin suurin osa meistä.
Toisille paluu opiskelu- ja työelämään voi kuitenkin olla karu – valitettavasti ympärillä olevista ihmisistä johtuen. Moni kohtaa sivuuttamista, jopa suoranaista kiusaamista, vaikka tarvitsemme hyväksyntää ja arvostusta. Jokaisen on saatava elää ihmisarvoista elämää, ja töiden parissa erityinen vastuu hyvästä ja turvallisesta ilmapiiristä on meillä johtajilla ja esimiehillä.
Pandemia on etätyön ohella vaikuttanut mm. matkailun määrään kotimaassa; mökkeily viehättää ja karavaanariharrastus on noussut suureen suosioon. Itsekin vietin kesälomalla karavaanielämää ja hoksasin, että tästä hienosta sakista voimme ottaa mallia, muuallakin kuin tien päällä. Käsi nousee jo kaukaa tervehdykseen, kun kohtaa toisen matkailuauton tai -vaunun kapeilla pohjoisen teillä. Karavaanari on kaikkien kaveri. Tällainen asenne kantaa myös työ- ja kouluelämässä.
Työhuoneeni seinällä on jo vuosien ajan ollut ”Hyvän työkaverin muistilista”. Tässä suosikkineuvoni listalta:
- Puhalla yhteen hiileen.
- Arvosta, auta ja tue kollegaa.
- Ota vastuuta hyvästä ilmapiiristä.
- Hyväksy erilaisuus.
- Keskity työhön ja työntekoon.
Väitän, että jos ja kun me jokainen noudatamme edellä kuvattuja periaatteita, on maailma palan verran parempi. Myönteisyys, toisten arvostaminen, aito kohtaaminen ja kuunteleminen ovat arvokkaita piirteitä. Niitä meidän jokaisen kannattaa harjoitella päivittäin.
Ajattelen tässä kohtaa myös yhteiskunnallisia päättäjiä. Uudet kuntapäättäjät ovat aloittaneet työsarkansa, ja aluevaalit sekä sote-uudistus hyvinvointialueineen ovat työn alla. Valtuusto päättää kunnan toiminnasta ja taloudesta. Päättäjien ja johtavien virkamiesten tehtävänä on luoda parempaa huomista kestävällä tavalla – tiukkojen budjettien raameissa.
Kuntalaisina odotamme monenlaisia asioita: hyvää ja mahdollistavaa elinkeinopolitiikkaa, erilaisia asumisen mahdollisuuksia, kestävää infrastruktuuria, toimivia sosiaali-, terveys-, kulttuuri- ja koulutuspalveluja sekä positiivisen tulevaisuuskuvan rakentamista. Toiveita on valtavasti.
Ajoittain politiikka ja päätöksenteko näkyvät meille kansalaisille repivänä ja kiistoja aiheuttavina. Politiikan tantereilla ideologiat voivat törmätä ja joskus henkilökohtaiset tavoitteet pyrkivät yhteisen edun ohi. Tästä huolimatta, tai erityisesti siksi, suosittelen soveltamaan Hyvän työkaverin listaa.
Arvostavassa ilmapiirissä syntyvät parhaat päätökset.
Jussi Karjula, Hoivatilojen toimitusjohtaja
twitter @KarjulaJussi