”Kansakoulu kannattaa – koulu kansan kasvattaa”

”Kaukoviisaus … Mitä se on?

Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu. Jolla sitä on, niin pitäkööt hyvänään! Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää …” (Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija)

Koulun kehityttävä ja elettävä ajassa

Vanhempina meillä on vahvoja käsityksiä siitä, mikä nykyisessä koulussa on hyvää ja mikä huonoa. Samanlaisia vanhempia istuu kuntien luottamustehtävissä miettimässä ja päättämässä esimerkiksi siitä, miten kouluverkkoa kehitetään ja minkälaisia kouluja rakennetaan. Eri asiantuntijoilla on koulutukseen, osaamiseen ja kokemuksiinsa perustuvia vahvoja mielipiteitä ja käsityksiä ”hyvästä koulusta”. Virkamiehet valmistelevat kouluja koskevia päätöksiä kovien toiminnallisten ja taloudellisten paineiden alla. Uusi koulu merkitsee aina yhteisölle ja yksilölle muutosta ja mahdollisuutta kehittyä.

Törmäsin tässä päivänä muutamana opetusneuvos Martti Hellströmin blogitekstiin, jossa hän pohtii, miksi ”Uuden koulun liike” epäonnistui 1900-luvun alussa yrityksessään musertaa ns. ”Wanha koulu”. Hellström tiivistää uudistamisen ongelman tuolloin johtuneen neljästä syystä:

1) Sen aikainen vallitseva metodi toimi riittävän hyvin.
2) Ei esitetty selkeää yhtenäistä vaihtoehtoa uutta tukevaksi työtavaksi.
3) Eri suuntaukset veivät riitelyllään mattoa toistensa alta.
4) Uuden koulun ideologialta meni perusta 1930-luvulla, kun Euroopan arvomaailma koveni kohti kurin ja järjestyksen ihanteita.

Ollaanpa Hellströmin johtopäätöksistä mitä mieltä tahansa, on tämä pohdiskelu taas ajankohtaista, kun mietimme ”uuden” (OPS:n) ja ”vanhan” (OPS:n) suhdetta.

Tilastotieteilijänä pidin Hellströmin tavasta jäsentää opetusta ”3D-mallilla”. Mallin ulottuvuudet ovat passiivinen – aktiivinen, pakko – vapaus ja yksin – yhdessä. 3D-malli muodostuu sitten näiden ulottuvuuksien eri painotuksista ja suhteista.  Hellströmin malli osoittaa sen ”rikkauden/hajanaisuuden, jolla uusi koulu haki suuntaansa”.

Hellströmin 3D-malli antoi aiheen pohtia tätä päivää:
1) Mitä ”uusi” tarkoittaa suhteessa ”vanhaan”, kun tarkastellaan oppimista ja oppimisen tiloja?
2) Minkälaisia vaatimuksia uuden opetussuunnitelman perusteet asettavat ja miten nämä on mahdollista toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla uusissa oppimisympäristöissä?
3) Miten henkilöstö sitoutetaan ja miten sen asiantuntemusta hyödynnetään uutta koulua suunniteltaessa?

Muutosopit käyttöön kouluissa

Kirjoitin Markku Oikarisen kanssa ”Sopimusjohtaminen – työyhteisön sopimukset työn johtamisen välineeksi -kirjan” vuonna 2002. Siinä muutoksen ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat perusedellytyksiä kehittymiselle ja kehittämiselle.

Missä tahansa muutostilanteessa on tärkeää luoda yhteinen käsitys muutokseen vaikuttavista tekijöistä, muutoksen suunnasta, vauhdista ja vaikutuksista. Kehittämistyö ja ihmisten motivointi ei ole mahdollista, jos ihmiset eivät hyväksy muutosprosessin perusteita oman työnsä kautta. Usein muutos konkretisoidaan vastaamalla kysymykseen:

Opettajien ja koulun koko henkilöstön osalta tämä näkökulma on erityisen tärkeää ottaa huomioon, kun uutta koulua suunnitellaan.

Hoivatilojen Domino-koulu rakentuu kuuden tukijalan varaan:

Osallistava suunnittelu nousee Dominossa erityiseen asemaan. Osallistava suunnitteluprosessi sitouttaa käyttäjät yhdessä tehtyihin ratkaisuihin, motivoi muutokseen ja kehittymiseen sekä auttaa käyttäjiä hyödyntämään uuden koulun kaikkia ominaisuuksia. Ilman osallistavaa suunnittelua muutoksen ymmärtäminen ja hyväksyminen jäisivät puutteellisiksi eikä kehittäminen / kehittyminen olisi mahdollista tai kaikkein tehokkainta. Näin varmistetaan se, että Domino-koulu vastaa asiakkaan (kunnan tai kaupungin) ja käyttäjien (opettajat, oppilaat) tarpeita ja odotuksia.

Domino-koulu rakentuu yhdessä tehden. Kenenkään ei tarvitse yksin ottaa vastuuta tulevaisuuden koulusta. Yhdessä tehden on ”maailmanranta” kevyempi kiertää. Onnistuisiko meiltä yhdessä ”paluu tulevaisuuteen” eli menneestä ja kokemuksesta oppien rakentaa uutta.