Blogi | 1.7.2020

Kaupunkikehityksen kärkijoukoissa

Hoivatilat on rakennuttanut Tuusulan Rykmentinpuistoon monisukupolvisen palvelukorttelin, jossa lapset ja vanhukset viettävät arkea samassa pihapiirissä. Korttelissa on myös kahvila ja spesialiteettina oma päiväkoti koirille. Kokonaisuus edistää kaikkien hyvinvointia ja kutsuu yhteisölliseen toimintaan myös alueen muita asukkaita ja vierailijoita. Tohdin väittää, että asuntomessualueen Toiveiden kortteli tulee toimimaan kaupunkiasumisen suunnannäyttäjänä.

Kaupunkimme todella tarvitsevat uudenlaisia asumiseen yhdistyviä palveluympäristöjä. Uuden kehittämisessä ei tunnetusti mennä sieltä, missä aita on matalin. Kiinnostuksemme ja kunnianhimomme ajoi meitä eteenpäin prosessin aikana. Opimme, että avoimella yhteistyöllä eri osapuolten kanssa on mahdollista saada aikaan hienoja tuloksia. Vakuutuimme, että Tuusulan palvelukortteli on vasta alkua ja tulee herättämään innostusta kehittää suurempia ja vielä monipuolisempia palvelukortteleita.

Ytimessä toiminnallisuus

Tuusulan Toiveiden korttelin tiloissa ja pihapiirissä yhdistyvät varhaiskasvatus, ikäihmisten asuminen ja hoivapalvelut. Palvelutarjonnan viimeistelevät oma kahvila ja päivähoitopaikka nelijalkaisille perheenjäsenille.

Tavoitteena oli luoda mahdollisimman paljon aitoja, toiminnallisuuteen pohjautuvia kohtaamispisteitä sosiaalisen kanssakäymisen lisäämiseksi. Sisäänkäynnin yhteydessä on kuntosali ja saunaosasto, sekä ulkona pihaterassi istuskelupaikkoineen. Puutarhasta löytyvät kaikille yhteinen kesäkeittiö ja liikuntavälineet. Hoiva- ja päiväkotien keittiön yhteydessä on myös delikahvila, josta voi kätevästi ostaa evästä mukaan arkea helpottamaan.

Palvelukorttelissa asuminen on monipuolista ja monisukupolvista, ja koteja on tarjolla erilaisiin elämäntilanteisiin. Väestön ikääntymisen myötä syntyy pariskuntia, joissa toinen toimii toisen omaishoitajana. Palvelukorttelissa on mahdollista asua siten, että enemmän apua tarvitseva puoliso asuu hoivakodissa ja parempikuntoinen puoliso samassa pihapiirissä omassa kodissa, jonne hän voi tilata tarvitsemansa hoiva-, ateria- tai siivouspalvelut. Näin toteutuu monen pariskunnan toive saada asua yhdessä elämän loppuun asti.

Tulevaisuuden kaupunkiasumisen esimerkki toteutettiin ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Puuta ja kierrätysmateriaaleja käytettiin mahdollisimman paljon. Hankkeen toteuttaneet yritykset työllistivät merkittävän määrän suomalaisia, ja palvelukortteli loi Tuusulaan myös uusia, pysyviä työpaikkoja.

Tästä kohteesta olen ylpeä. Tuusulan Toiveiden kortteli on hyvä esimerkki Hoivatilojen konseptin toimivuudesta. Kortteli tuo järkevät ratkaisut alueen palvelutarpeeseen. Korttelimme tarjoaa onnellisen elämän elementtejä ja erilaisia hyvinvointia edistäviä ratkaisuja. Korttelissa on myös jotain sykähdyttävää. Jotain, mitä ei ole tehty ennen. Kortteli on oiva esimerkki Hoivatilojen tarjonnasta ja osaamisesta. On hienoa olla mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa, kortteli kerrallaan.

Edellinen Seuraava