Kuopio on hyvässä vedossa
Kuopion elinvoimaisuus on kasvanut 2010-luvulla enemmän kuin missään muussa Suomen 20 suurimmassa kaupungissa. Siihen on vaikuttanut mm. yritysten määrän kasvu, ihmisten halu muuttaa Kuopioon ja sen myötä lisääntyneet verotulot. Lastenkin määrä on kasvussa.
Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen piirissä on 5570 lasta, joista 4530 kunnallisessa ja 1040 yksityisessä päivähoidossa..
– Lasten määrän kasvu on positiivinen asia, Kuopion kasvatusjohtaja Juha Parkkisenniemi korostaa.
Kasvava lasten määrä lisää myös tilatarvetta. Kuopiossa tarvitaan lisää uusia nykyaikaisia varhaiskasvatuksen tiloja. Nyt käytössä on paljon vanhoja kiinteistöjä, joita kaikkia ei pystytä korjaamaan niin kuin haluttaisiin. Akuutteja haasteita tuo myös kiinteistöjen sisäilmaongelmat.
Kokeillaan eri tapoja hankkia kiinteistöjä
Parkkisenniemen mukaan tilojen käyttäjälle ei ole merkitystä sillä, kuka omistaa kiinteistön.
–Tärkeintä meille on, että tilat ovat toimivat ja vuokra on kohdillaan.
Kuopiossa eletään kiinteistöjen omistuksen osalta kokeiluvaihetta. Tilakeskus selvittää, mitä vaihtoehtoja on olemassa. Mitään isoja linjaratkaisuja ei ole tehty.
– Täällä ollaan sitä mieltä, että kaikkia kiinteistöjä ei tarvitse omistaa itse. Kyllä kaupunki voi tulla vuokralaiseksi yksityisen omistamiin tiloihin, Parkkisenniemi kertoo.
Enemmistö kuopiolaisista lapsista on kunnallisen päivähoidon piirissä. Kuopiossa on käytössä palveluseteli ja yksityisen hoidon tuki. Yksityisten palvelun tuottajien osuus on 22–23 prosenttia.
– Alueellisesti yksityisten palveluntuottajien osuus saattaa vaihdella Kuopiossa suuresti. Esimerkiksi Kuopion Saaristokaupungissa yksityisen palvelun osuus on tällä hetkellä jopa yli 50 prosenttia. Taustalla on se, että yksityiset ovat ketterämpiä toimijoita ja he pystyvät vastaamaan nopeasti kasvun haasteisiin niin tila- kuin päivähoitopalveluiden osalta, Parkkisenniemi sanoo.
Tiloja tarpeeseen
Isoimmat päiväkodit Kuopiossa ovat kahdeksanryhmäisiä.
– Kaupungin näkökulmasta tärkeintä on se, että meillä on laadukkaita toimijoita ja monia erilaisia palveluntuottajia. Haluamme tarjota perheille laajan palveluvalikoiman, Parkkisenniemi kuvailee tilannetta.
Kuvat:
Jesse Karjalainen
Kuopion kaupunki