Artikkelit | 23.9.2019

Hoivatilalainen esittäytyy – Controller Aleksi Haapakoski

Olen kohta 30-vuotias Kempeleessä syntynyt oululainen. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, ja menin naimisiin viime elokuussa. Hoivatiloilla aloitin Controllerina lokakuussa 2017.

Olen kilpaillut SM-tasolla pituushypyssä. Ennätyshyppyni kantoi 7,42 metriä, ja paras sijoitukseni oli 5. sija Kalevan kisoissa vuonna 2016. Aktiiviurheilun lopetin vuonna 2017, ja nykyään pidän huolta itsestäni kuntoilemalla monipuolisesti käymällä kuntosalilla sekä pelaamalla golfia ja sulkapalloa. Vapaa-aikaani kuuluu myös musiikki: soitan kitaraa ja olen aloittanut pianon soiton opettelun.

Millainen on työnkuvasi Hoivatiloilla?

Vastaan Hoivatiloilla hankkeiden ja hankerahoituksen seurannasta sekä osallistun monipuolisesti talousraporttien tuottamiseen. Käytännössä minulla on tietokoneella auki koko ajan Excelissä joku taulukko ja sen lisäksi käytän jatkuvasti yrityksessämme olevia taloushallinnon järjestelmiä.

Controller on vastuussa taloushallinnollisista tehtävistä: eri ajanjaksoina tehtävät raportoinnit, laskelmien tuottamisesta ja materiaalin välittämisestä kirjanpitoon. Lisäksi työhön kuuluu erilaista taloudellisen tiedon oikeellisuuden varmistamista sekä avustamista budjetoinnissa. Johdon päätöksenteon tukeminen sekä taloudellisena neuvonantajana toimiminen ovat mahdollisia analyysien ja ennusteiden valmistelun myötä. Työni jakautuu karkeasti jaettuna päivittäisiin, kuukausittaisiin sekä vuosineljänneksittäin tehtäviin töihin.

Päivittäisessä työssä kauttani kulkee rakenteilla olevien ja valmiiden kiinteistöyhtiöiden laskut. Lisäksi ylläpidän taloudellista seurantaa rakenteilla olevista kiinteistöistä sekä huolehdin, että projektit pysyvät budjetissa.

Huolehdin myös kiinteistöyhtiöiden kassanhallinnasta, eli seuraan niiden menoja ja tuloja ja varmistan maksuvalmiuden riittävyyden. Kuukausittain teen lainojen ja vuokralaskutuksen täsmäytykset ja selvittelen niissä olevia mahdollisia eroja. Huolehdin myös osaltani, että kirjanpitäjillämme on tarvittavat materiaalit kuukausiraportteja varten. Laadin kuukausittain myös kassavirtaennusteita.

Osallistun myös Hoivatilojen pörssilistauksen mukanaan tuomaan kvartaalitason taloudellisten tietojen raportointiin sekä vuositasolla tehtävän tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen kasaamiseen. Taloudellisessa raportoinnissa tärkein tehtäväni on tiedon oikeellisuuden varmistaminen.

Pääasiallisesti työni koostuu organisaation sisällä tehtävistä toimenpiteistä, mutta aina välillä pääsen tekemisiin kumppaniverkostomme kanssa. Näissä tapauksissa toimitan tai pyydän kumppaneilta materiaaleja laskelmien tueksi.

Controllerin työssä mielekkäintä on ratkaista ongelmia ja olla analyyttinen, mikä sopiikin luonteelleni hyvin. Toimin Hoivatiloilla myös IT-yhteyshenkilönä.

Mikä Hoivatiloilla on parasta?

Kahden vuoden Hoivatiloilla työskentelyn perusteella voin sanoa, että täällä työntekijöistä välitetään aidosti. Parasta kuitenkin on koko työporukka.  Meillä on mukavia erilaisia ihmisiä, joita kaikkia on helppo lähestyä. Meillä vallitsee yhteinen hyvä huumori, joka pitää yllä positiivista ja rentoa tunnelmaa.

Hoivatiloilla työntekijä saa vastuuta ja luottoa, ja tarvittaessa tuen saaminen on helppoa. Minusta on hienoa nähdä oman työn tulokset päivittäin. Nautin todella työstäni, tänne on mukava tulla aamuisin töihin.

Seuraava