Hoivatilalainen esittäytyy - Hankekehityspäällikkö Olli Haapio - Hoivatilat

Hoivatilalainen esittäytyy – Hankekehityspäällikkö Olli Haapio

Tampereen  yliopistollisessa  keskussairaalassa syntyi Ilveksen edellisten mestaruusjuhlien kunniaksi pellavapäinen nuorimies, joka sai kasteessa nimekseen Olli. Tuosta ajasta en itse paljoakaan muista, mutta nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni vietin kahden järven puristuksissa. Tampereella lähes koko ikäni asuttuani muutin muutama vuosi sitten perheineni pääkaupunkiseudulle. Kiireiltäni ehtiessäni toimin Hoivatilojen hankekehityspäällikkönä. Jos vapaa-aikaa on, täyttyy se jääkiekon ja golfin merkeissä.  Aamuihmisenä olen  yleensä ensimmäinen kaveri toimistolla.

Millainen on työnkuvasi Hoivatiloilla?

Hankekehityspäällikön rooli matalarakenteisessa  organisaatiossa tarkoittaa yleensä (onneksi) hyvin laaja-alaista työnkuvaa, oikeastaan kaikkea mitä kiinteistöiden luomisessa ylipäätänsä tarvitaan. Päätehtävänä minulla on Toiveiden kortteleiden hankekehitys erityisesti Etelä-Suomessa sekä maanhankinta. On hienoa (ainakin omasta mielestäni), että aikaisemman rakennusalalta saamani kokemuksen pohjalta pystyn myös vaihtamaan rakennusteknisiä ajatuksia yrityksen rakennuttajatiimin kanssa. Olen myös vahvasti asiakkuustiimin ja yhteistyökumppaneidemme kanssa tekemisissä.  Vuosittain ajokilometrejä tulee  n.50 000, vaikka pyrin aina mahdollisuuksien mukaan käyttämään julkisia kulkuneuvoja.

Mikä Hoivatiloilla on parasta?

Ylivoimaisesti parasta tässä porukassa on se, että kaikilla on hyvä olla. Se näkyy päivittäisessä tekemisessä ja luo hyvää ilmapiiriä. Tämä auttaa puolestaan kaikkia jaksamaan paremmin. Positiivinen kierre.

Hoivatilat antaa yrityksenä mahtavat mahdollisuudet tehdä omalla tavalla töitä ja ainakin omalta osaltani se tarkoittaa sitä että annan myös yritykselle enemmän.

Hoivatiloissa on vahva tekemisen kulttuurin ja itse nautin siitä suuresti, että täällä myös tapahtuu asioita.