Muonipuolisen yhteistyön Siilinjärvi - Hoivatilat

Muonipuolisen yhteistyön Siilinjärvi

Siilinjärven kunnassa startattiin uuteen vuoteen positiivisissa tunnelmissa. Kasvustrategian tavoitteissa on pysytty hyvin. Viime vuonna asukasluku kasvoi hieman, rakennettiin 150 uutta asuntoa, perustettiin 92 yritystä ja työpaikkojen nettokasvu oli sadan luokkaa.

– Vaikka talous kiristyy kaikilla tällä hetkellä, niin itäsuomalaisena kuntana meillä on positiivinen vire. Palvelut on perinteisesti hoidettu hyvin. Sen osoittaa myös toissavuoden EPSI Rating -tutkimus, jossa olimme valtakunnallisen kuntarankingin kolmonen. Asukkaiden tyytyväisyyttä omankunnan palveluihin mitattaessa edellä olivat vain Kauniainen ja Pirkkala, kertoo kunnanjohtaja Vesa Lötjönen.

Siilinjärvelle on luvassa sadan miljoonan euron toimitilainvestoinnit seuraavan kymmenen vuoden aikana. Perinteisen omaan taseeseen rakentamisen rinnalla kokeillaan nyt riskien pienentämiseksi hajautettua rahoitusmallia. Osa kohteista toteutetaan rahoitusleasingillä, osa vuokramallilla. Yhtenä ratkaisijana toimitilahaasteisiin on ollut Hoivatilat. Päiväkoti toteutettiin vuokramallilla vuonna 2012, vanhusten palvelutalo valmistui vuodenvaihteessa ja uutta koulua Kuuslahteen rakennetaan parhaillaan.

Siilinjärven kunnanjohtaja Vesa Lötjönen

– Yhteistyö Hoivatilojen kanssa on sujunut jouhevasti. Todennäköisesti vuokramallilla tullaan toimimaan jatkossakin, mutta aika ja käyttäjien kokemukset näyttävät, mikä on kunnan kannalta paras ratkaisu, Lötjönen toteaa.

Kuuslahden koulu on Siilinjärven ensimmäinen koulu vuokramallilla, ja Hoivatilojen ensimmäinen kouluhanke. Yhtiö on siinä mukana rakennuttajana, rahoittajana ja kiinteistön omistajana. Opiskelu uudessa koulussa alkaa elokuussa, ja vuokrasopimuksen kesto on 15 vuotta.

Tilat ovat uuden opetussuunnitelman mukaiset, modulaariset, muunneltavat ja käyttäjälähtöisesti suunnitellut. Hoivatilojen Terve kiinteistö -mallissa huomioidaan viimeisimmän kiinteistöteknologian lisäksi terveelliset rakenneratkaisut, energiansäästö sekä opetusteknologia.

Mummon Kammarissa virkistäydytään

Lyhytaikaishoidon ja päivätoiminnan yksikkö Mummon Kammari sai uudet tilat käyttöön Siilinjärvellä vuodenvaihteessa. Toteutustavaksi valittiin Hoivatilojen elinkaarimalli.

Lyhytaikaishoidon ja päivätoiminnan yksikkö Mummon Kammari on juuri otettu käyttöön. Hoitopaikkoja on 30, ja palvelutalon kokonaispinta-ala 2300 m². Palveluliikenneauto kuljettaa vanhuksia kodeistaan syömään, tapaamaan tuttuja, pesulle ja saunomaan.

Kunnassa oli tehty linjapäätös, ettei uuteen kiinteistöön lähdetä itse investoimaan. Toteutukseen valittiin Hoivatilojen elinkaarimalli 20-vuotisella vuokrasopimuksella. Siilinjärven sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen arvostaa vuokramallissa vastuiden tarkkaa määrittelyä.

– Koska kyseessä ei ole tavanomainen vuokra-asuminen, on vastuut kirjattava erityisen tarkasti. Esimerkiksi Mummon Kammarissa ylläpito- ja huoltovastuu on sopimuksessa määritelty Hoivatiloille, ja myös henkilökunta tietää, mihin olla suoraan yhteydessä. Hoivatilat vastaa myös muun muassa tonttivuokrasta, kiinteistöverosta ja vakuutuksesta. Käyttäjän vastuulle jää vuokranmaksun lisäksi oikeastaan vain sisätilojen siivous.

Rakennuttamisvaiheessa aikataulut hieman elivät, ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen otettiin Mummon Kammari käyttöön vaiheittain.

– Käyttäjä on pidetty hyvin mukana edellisen rakennuksen purkuvaiheesta alkaen. Muutoksista keskusteltiin heti, ja yhdessä löysimme hyvän ratkaisun etenemiseen. Osasimme valmistautua siihen, ettei kaikkia huoneita saada heti käyttöön, Kati Kantanen kertoo.

Hoivatilojen rakennuttamispäällikkö Ari Hyvärinen on ollut mukana kaikissa Siilinjärven hankkeissa. Hän kuvailee yhteistyön sujuneen kaikin puolin positiivisesti myös yllättävissä tilanteissa.

– Niin toimihenkilöt kuin rakennusvalvonta ovat Siilinjärvellä hyvin ratkaisuhakuisia, ja niin olemme mekin Hoivatiloilla. Toimintatapoihimme kuuluu, että hankalatkin asiat käydään avoimesti käyttäjän kanssa läpi ja löydetään yhteinen järkevä polku, jota edetä.

Sanat luovat todellisuutta

Ari siirtyi Hoivatilojen palvelukseen keväällä 2013 konsultin roolista. Hän oli yhtiön ensimmäinen työntekijä rakennuttamisen ja valvonnan tehtäväkentässä, nykyään hän jakaa tontin
kolmen kollegan kanssa.

Alusta asti Arin työntekoa on ohjannut Hoivatilojen näkemys siitä, että halutaan olla miellyttävä, joustava ja ratkaisuhakuinen rakennuttajakumppani niin käyttäjän kuin urakoitsijan
silmissä. Avainasemassa on aktiivinen viestintä, hyvä dokumentointi ja reagointinopeus.

– Pieniäkään asioita ei kannata jättää roikkumaan. Esimerkiksi lisätyöt tai materiaalimuutokset keskustellaan, hinnoitellaan ja sovitaan heti eikä puolen vuoden kuluttua, ja jatketaan
hommia sutjakkaasti eteenpäin.

Arin ohjenuora on ”sanat luovat todellisuutta”, niin työssä kuin elämässä muutenkin. Hän on huomannut, että omilla sanavalinnoilla pystyy vaikuttamaan suoraan esimerkiksi työmaan ilmapiiriin. Tavoitteena on mukava tunnelma, ja hankalatkin tilanteet ratkeavat paremmin neuvottelemalla hyvässä hengessä kuin uhkavaatimuksilla.

Asiakassuhteen näkökulmasta yhtenä kantavana ajatuksena Hoivatiloilla on Arin mukaan se, että kun rakennuttaja jää kiinteistön omistajaksi, on erittäin suuri intressi tehdä rakennuksista tismalleen asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisia. Myös käytettävyys, kestävyys, terveellisyys ja turvallisuus painavat omistajan vaakakupissa paljon.

Valmiista kohteista saatavan käyttäjäpalautteen perusteella tehdään jatkuvaa arviointia osana kehitystyötä. Rakennusten tulee olla asianmukaisesti tehtyjä ja toimia täydellisesti tarkoituksessaan.

Asiakkaat selkeästi arvostavat sitä, että rakennuttaja jää vastuulliseksi omistajaksi, ja että Hoivatiloilla on kasvot myös rakennuksen valmistumisen jälkeen.

 

TEKSTI Katri Dahlström KUVAT Jesse Karjalainen ja valokuvaamo Studio Liisa
Artikkeli on julkaistu aiemmin Ratkaisuja-lehden 01/2019 numerossa.