Palvelukortteli – yhteisöllisyyttä ja uusia asumisratkaisuja - Artikkelit - Hoivatilat

Palvelukortteli – yhteisöllisyyttä ja uusia asumisratkaisuja

Suomen väestöstä hieman yli miljoona on yli 65-vuotiaita. Ennusteiden mukaan vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on lähes 1,5 miljoonaa. Ikääntyneiden asumisen kehittäminen koskee siis erittäin suurta väestöryhmää ja asumisen tukemiseksi tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä. Palvelukortteli tarjoaa uudenlaisia yhteisöllisiä ratkaisuja ikääntyvien asumiseen.

Ympäristöministeriö pyrkii ennakoimaan ikääntyvän väestön asumisen tarpeita Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmalla vuosille 2013–2017. Kyseessä on laaja poikkihallinnollinen ohjelma. Osana ohjelmaa Ympäristöministeriö tilasi Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta raportin, jossa tarkastellaan ikääntyneiden tarpeisiin vastaavaa palvelukorttelikonseptia. Raportti julkaistiin helmikuussa 2017 ja siinä esitellään olemassa olevia ikääntyneille suunnattuja palvelu- ja asumiskohteita Ruotsissa, Hollannissa ja Saksassa sekä hyviä käytäntöjä Suomessa. Suomen kehitystä tarkastellaan raportissa hyödyntäen Sotera-instituutin koordinoiman Muuttuva yhteiskunta – Muuttuvat palvelut -hankkeen tuloksia.

Lisää arjen kohtaamisia

Arkkitehti, tutkija Ira Verma Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta oli mukana Sotera-instituutin työryhmässä, joka toteutti palvelukortteliselvityksen ympäristöministeriölle. Ikääntyvässä ja kaupungistuvassa Suomessa tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja asumiseen ja palveluihin. Palvelukorttelikonseptin tavoitteena on, että ikääntyneet asuvat kuntien taajamissa itsenäisesti ja hyödyntävät korttelin palveluja, kuten ruokailu- ja siivouspalveluja sekä liikunta- ja virkistysmahdollisuuksia.

– Tärkeää olisi, että palvelut, kuten kahvilat ja ravintolat sijoittuvat rakennusten julkisivuun ja kutsuvat kaikkia alueen ihmisiä käyttämään palveluja, ei ainoastaan ikääntyviä. Näin mahdollistetaan luontevat kohtaamiset arjessa ja tuetaan ikääntyneiden fyysistä ja sosiaalista kuntoutusta. Hollanti on palvelukorttelikonseptissa edelläkävijä, siellä osataan pitää ikääntyvät osana normaalia yhteiskuntaa, ja rakennetaan palvelukortteleita palvelemaan kaikkien ikäryhmien tarpeita,  Verma kertoo.

Palvelukortteli tarjoaa palveluille alustan

Raportissa esille nousevassa palvelualusta-ajattelussa palvelukorttelia lähdetään suunnittelemaan palvelut edellä, eikä perinteisestä investointinäkökulmasta, kuten kiinteistöhankkeissa yleensä tehdään. Palvelukorttelihankkeessa otetaan huomioon useampi toimija, osapuolten erilaiset tilatarpeet ja toiminnan olosuhteet sekä niiden omistus- ja hallintasuhteet.

– Erityisen tärkeää on miettiä jo suunnitteluvaiheessa tilojen muunneltavuutta. Esimerkiksi asunnot pitää suunnitella niin, että ne soveltuvat monenlaisille käyttäjäryhmille, ei ainoastaan ikäihmisille, Verma toteaa.

Palvelukortteliteemaa työstetään edelleen Aalto-yliopistossa Täydentäen toimivaa -hankkeessa, joka on osa ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön kärkihanketta.

Tutustu raporttiin
Palvelukortteli, konseptin kuvaus ja soveltaminen erilaisiin taajamiin. Ira Verma (toim.), Teemu Kurkela, Pirjo Sanaksenaho, Jarmo Suominen, Jonna Taegen, Erkki Vauramo. Ympäristöministerin raportteja 3/2017