Minkälainen työpaikka Hoivatilat on?

Toteutimme maaliskuussa ensimmäistä kertaa henkilöstökyselyn Great Place to Work -malliin perustuvalla Trust Index -kyselyllä. Sillä mitataan työntekijöiden kokemusta organisaatiosta työpaikkana. Tavoitteena on selvittää, kuinka hyvin työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, kuinka ylpeitä he ovat siitä, mitä tekevät ja kuinka paljon nauttivat työkavereidensa kanssa työskentelystä.

Koemme, että Hoivatilat on kehityspolkunsa siinä vaiheessa, että on tärkeää miettiä ajatuksella sitä, minkälainen työpaikka olemme. Mikä meissä on erityistä ja ainutlaatuista? Mistä haluamme ehdottomasti pitää kiinni ja mistä taas päästää irti? Joukkomme on kasvanut erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana merkittävästi.

Kasvuyhtiössä vauhti on kovaa, päivät ja viikot täyttyvät uusista mielenkiintoisista haasteista. Näitä haasteita ratkotaan yhdessä. Joukkueemme koostuu tällä hetkellä 17 pelaajasta ja pystymme vastaamaan yhteiskunnan, asiakkaiden ja kumppaneidemme odotuksiin vain tarkoilla syötöillä ja selkeällä pelikirjalla.

Pallo hallussa?

Great Place to Work -sertifiointi nostaa esiin organisaatioita, joissa on onnistuttu esimerkillisesti hyvän työpaikan luomisessa. Osoituksena tästä organisaation Trust Index -tuloksen on oltava vähintään 70 prosenttia. No kuinkas kävi Hoivatiloille? Ilokseni sain henkilöstöpäivillä Rukalla ensinnäkin kiittää tiimiämme siitä, että kaikki vastasivat kyselyyn ja halusivat kertoa mielipiteensä. Ja toiseksi julkaista aivan huikean tuloksen, Trust Index lukumme on 91! Tästä on erittäin mukava jatkaa yhteistä pallottelua.

Iloitsin erityisesti siitä, että yhteishenki meillä on todella korkealla. Meillä ihmiset välittävät toisistaan ja kokevat ilmapiirin ystävälliseksi. Avoimissa kommenteissa olikin korostettu hyvää yhteishenkeä, esimerkiksi näin:

Poikkeuksellinen tiimihenki ja toisten kannustaminen. Pienellä porukalla tehdään isoja juttuja. 

Hoivatilalaiset ovat myös erityisen ylpeitä omasta työstään, työryhmänsä aikaansaannoksista ja siitä, että voivat olla työnsä kautta luomassa parempaa yhteiskuntaa.

Aina on parannettavaa

Kehityskohteitakin toki löytyi ja niitä tällä kyselyllä erityisesti halusimmekin tunnistaa. Tulemme jatkossa tekemään töitä muun muassa työtehtävien koordinoinnin ja kaksisuuntaisen viestinnän parantamiseksi.

Olemme usein todenneet, että meillä alkuvuodesta asetetut tavoitteet saattavat vaatia muokkausta ja uudelleen asettelua jo puolessa välissä vuotta. Liiketoiminnan ja organisaation kasvaessa vain muutos on pysyvää. Tämän vuoksi työtehtävien jakaminen ja koordinaatio vaativat säännöllistä tsekkausta ja viestinnän merkitys korostuu. Myös palautteen antamisen kulttuuria haluamme vahvistaa. Usein työtehtävät vaativat erityistä ponnistelua ja siitä on osattava myös kiittää.

Kun autamme toisia,
autamme myös itseämme,
sillä mitä tahansa hyvää annammekin,
se kiertää täyden ympyrän
ja palaa takaisin meille.

– Flora Edwards

Kirjoittaja:

Riikka Säkkinen

Viestintäpäällikkö, Sijoittajaviestintä, yhtiön markkinointi ja viestintä

Kaikki kirjoitukset

Työskentelen viestinnän ja HR:n tehtävissä Hoivatiloissa. Olen innostunut tutkimaan markkinointia aina uusista näkökulmista ja jaan mielelläni oppejani muille. #asiakaskokemus#viestintä#hoivatilat#IRcommunications

Verkostoidutaan Riikka Säkkinen

Keskustellaan Twitterissä  @riikka_sakkinen