Nostalgiasta nykyaikaan – tunteista tekoihin

Suomi on oppimisen kärkimaa. Olemme onnistuneet vuosikymmenten aikana siinä, missä moni muu maa on jäänyt polkemaan paikalleen. Olemme rakentaneet 1970-luvulta menestyksellä peruskoulua, joka pikkuhiljaa on muotoutunut tavoitteittensa mukaisesti tasa-arvoiseksi, kaikkien saavutettavissa olevaksi koulujärjestelmäksi.

Minulla oli ilo olla tämän vuoden Kuntamarkkinoilla lanseeraamassa Hoivatilojen koulukonseptia teemalla ”Investointivapaa koulu”. Saimme kuntaväeltä jakamatonta tukea ja kannustusta. Tarjoamamme asiakkaillemme hankkeet ”avaimet käteen” -periaatteella rahoitusta myöten. Toteutamme kouluhankkeet asiakkaiden toivomusten mukaisesti – joustavasti ja nopeasti. Voimme helpottaa kuntien rahoituspainetta ja investointiohjelmien priorisointia tuomalla Hoivatilojen omaa elinkaarimallia tarjolle vaihtoehtona hankkeen toteuttamiseksi.

Miten tilat tukevat oppimista?

Haluamme myös kouluhankkeissa olla luotettava, asiantunteva ja aikaansaapa kuntien kumppani. Kouluhankkeisiin voidaan yhdistää myös muita palvelutarpeeseen perustuvia palveluja. Tämä onkin erityisen tärkeää, kun ajattelemme, minkälaisilla ratkaisuilla kuntalaisille ja tässä tapauksessa lapsille palveluja tuotetaan. Tilojen käytön tehokkuutta voidaan olennaisesti parantaa suunnitteluvaiheessa ja hyvällä toteutuksella. Kun puhumme koulusta, haluamme yhdessä koulutusalan ammattilaisten kanssa siirtyä nostalgiasta nykyaikaan.

Koulu kehittyy ja muuttuu ajan mukana. Perinteisistä luokkatiloista ollaan siirtymässä monikäyttöisiin ja muunneltaviin oppimistiloihin. On rakennettava sellaisia kouluja ja oppimisympäristöjä, jotka tukevat nykyaikaisella tavalla lapsen oppimista, opettajan työtä ja myönteisten kokemusten syntymistä. Oppiminen ei ole enää vain omassa pulpetissa istumista. Oppiminen on monipuolinen ja monimuotoinen prosessi, jota voidaan merkittävästi edesauttaa hyvällä suunnittelulla ja tekemällä oppimisympäristöä koskevia oikeita ratkaisuja.

Ajankohtaiset muutostrendit vaikuttavat olennaisella tavalla siihen, miten julkiset palvelut järjestetään ja tuotetaan. Tulevaisuuden kunnassa suhteellisesti nykyistä suurempi osa resursseista varataan sivistyksen ja koulutuksen vastuualueen käyttöön.  Resursseja ei kuitenkaan jatkossakaan ole yhtään liikaa. Ei ole siis yhdentekevää, miten tulevaan tilanteeseen varaudutaan. Jos ajattelemme tunteella, meille syntyy tietty, jopa omiin muistikuviimme perustuva kuva koulusta ja koulunkäynnistä. Tällä tunteeseen perustuvalla muistikuvalla ei niin hirveästi ole tekemistä nykyaikaisen oppimiskäsityksen tai oppimisprosessin kanssa. Toteuttamalla yhdessä asiakkaittemme kanssa hyviä kouluhankkeita, haluamme korostaa siirtymistä tunteista tekoihin.

Tekemistä vaikeuttaa keskeneräinen uudistustilanne

Olen tätä kirjoittaessani juuri osallistunut Sivistysjohdon neuvottelupäiville. Päällimmäisenä päivistä jää mieleen hoksaus siitä, että sivistyspalvelujen vastuuvirkamiehet tuntuvat hyvin olevan perillä siitä, mihin suuntaan koulumaailma on menossa. Eniten huolta aiheuttaa ja käytännön elämää vaikeuttaa keskeneräinen uudistustilanne. Vaikka yksittäisiä auki olleita asioita, kuten koulukuraattorien tai koulupsykologien asema, ollaankin ratkaistu, on moni tärkeä asia vielä ratkaisua vaille.

Sivistysjohdon neuvottelupäivillä jaettiin perinteisesti tunnustuksia henkilöille, jotka ovat ansioituneesti edistäneet suomalaista koulujärjestelmää. Opetushallituksen entinen pääjohtaja Erkki Aho sai erityispalkinnon pitkäaikaisesta työstään suomalaisen koulujärjestelmän hyväksi. Erkin muistan jo 1970-luvun taitteesta, kun hän vieraili Puolangalla tutustumassa peruskoulukokeiluun. Hiljattain edesmennyt isäni toimi tuolloin Puolangan kansakoululautakunnan sihteerinä ja edisti omassa roolissaan peruskoulun tuloa Puolangalle. Tämän vuoden Sivistyksen suunta -palkinnon sai Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä. On tärkeää, että tekijöitä muistetaan ja palkitaan.

Kunnanjohtajana ratkoin yksittäisen kunnan asioita – palvelupäällikön roolissa voin olla ratkomassa yhdessä asiakkaittemme ja kuntaihmisten kanssa usean eri kunnan asioita. Koen, että ilo olla jatkamassa vaikkapa isäni työtä suomalaisen koulujärjestelmän hyväksi. Täysin tämän kirjoituksen luonteen vastaisesti sorrun lopuksi siihen, että siirryn ajatuksissani nykyajasta nostalgiaan ja teoista tunteisiin.