Blogi | 8.2.2021

Optimisti näkee tehtävää vaikeudessa

Lapsuuteni kotimaatilan konttorihuoneen seinällä oli – ja taitaa olla vieläkin – pieni seinätaulu. Siinä lukee: Pessimisti näkee vaikeutta joka tehtävässä, optimisti näkee tehtävää joka vaikeudessa. Tämä aforismi on palannut usein mieleeni viime aikoina, onhan vallitsevissa olosuhteissa tarvittu juurikin optimismia.

Toinen itseäni kannustanut sitaatti on tunnetulta valtiomieheltä vaikeiden sotavuosien jälkeen: ”On ollut aikoja, jolloin maailmalla on ihmetelty meidän optimismiamme. Saattaa olla, että siihen sisältyy yksinkertaisuutta, mutta se on vilpitöntä ja aitoa.” Näin kirjoitti Urho Kekkonen vuonna 1949.

Miksi optimismi yritystoiminnassa ja elämässä kannattaa? Optimismin ydin on odotus, että tulevaisuudessa tulee tapahtumaan hyviä asioita ja siihen liittyy halu työskennellä niiden toteuttamiseksi. Se ei siis ole pelkkä odottavan asenne, vaan saa aikaan myös toimintaa ja tekoja.

Tutkimusten mukaan optimismi tuo sinnikkyyttä ongelmien ratkaisuun. Se myös vahvistaa sopeutumis- ja selviytymiskykyä. Wikipediankin mukaan optimismilla on todettu olevan positiivinen yhteys onnellisuuteen, terveyteen ja eliniän pituuteen. Paljon on siis luvattu hyvää optimistille!

Voisimme nimetä alkaneen vuoden optimismin vuodeksi. Viime vuosi kun oli koronavuosi. Monilla toimialoilla, kuten matkailu- ja ravintola-alalla tai lentoliikenteessä, vuosi oli todella vaikea. On vain vähän toimialoja, jotka saivat nostetta koronasta. Onneksi niitäkin kuitenkin oli.

Luin joululomalla Juha T. Hakalan tuoreen kirjan ’Vähemmällä enemmän’. Minulle – erittäin tavoiteorientoituneelle ihmiselle – Hakalan lähestymiskulma oli raflaava. Se kuitenkin sisältää paljon viisautta. Suorituskykymme ja voimavaramme vaihtelevat. Aina emme jaksa painaa täysillä tai tavoitella suuria juttuja. Silloin voi lähteä liikkeelle pienin askelin ja nauttia pienistä onnistumisista. Ne tuovat iloa ja kannustavat eteenpäin. Ne tukevat optimismia.

Meille himosuorittajille Hakala tarjoaa asenteen päivitystä: ”Jospa lakkaisimme puristamasta pelivälinettä ja luopuisimme tavastamme kirskutella hampaita. Rennommalla otteella voisimme saada ihmeitä aikaan, ja ehkäpä kaiken päälle olisimme jopa pykälän tai kaksi mukavampia ihmisiä.”

Voimme valaa optimismia myös toisiin ihmisiin. Pienet sanat ja teot ratkaisevat. Sopiva haaste yrityksille ja työnantajille on luoda toivoa ja iloa nuorille tarjoamalla kesätyömahdollisuuksia. Optimismi ja valo voittavat.

Winston Churchillin sanoin: ”Mitä minuun tulee – olen optimisti. Toisenlaisella asenteella ei juuri taida olla käyttöä.”

Edellinen Seuraava