Ota vastaan #sporttihaaste
Kävin viime viikonloppuna pitkän juoksulenkin. Tienasin 18 pistettä. Keskiviikkona kävin aamusalilla, ja tunnin treenistä napsahti 10 pistettä. Talven hiihtolenkeillä pistekerroin oli 0,75, eli esimerkiksi 15 kilometrin sivakoinnista kertyi 11 liikuntapistettä.
Kyseessä on työpaikkamme liikuntahaaste, jossa tavoitteena on kerätä viiden kuukauden aikana 500 liikuntapistettä. Sen saavuttaa liikkumalla keskimäärin kolme kertaa viikossa. Noin 90 % työntekijöistämme saavuttanee tavoitteen kesään mennessä, ja osalla se on täyttynyt jo viikkoja sitten.
Toimistotyöläisten on välttämätöntä huolehtia sekä fyysisestä että henkisestä kunnosta ja jaksamisesta, joten meillä on sportattu haasteen merkeissä useiden vuosien ajan. Jo ensimmäisellä kerralla huomasimme, että liikuntahaaste lisää yhteisöllisyyttä, kannustaa lähtemään liikkeelle pienessä räntäsateessakin ja mikä parasta, pitää porukan terveempänä ja vireämpänä kiireisessä arjessa.
Toimistoillamme on kahvihuoneen seinällä fläppipaperilla taulukko, johon maanantaisin merkitään tussilla edellisen viikon suoritukset. Puhetta (ja selityksiä) edellisen viikon ja viikonlopun suorituksista riittää. Kun Juho, Joonas tai Heli urakoi yli 100 pistettä viikossa, niin siitähän riittää tarinaa ja huulenheittoa useita päiviä. Tuttu lausahdus on, että ”tuohon on täytynyt käyttää jo vapaa-aikaakin”. Kaverin ahkeroinnista ja onnistumisista osataan iloita.
Liikuntaan innostaminen ja kannustaminen ovat keskeinen osa yrityskulttuuriamme. Ketään ei painosteta, mutta vahvan tuen kyllä saa. Usein työntekijät nostavatkin tämän yhdeksi firmamme vahvuudeksi. Liikuntasetelit, liikuntahaasteet ja yhteiset liikuntatempaukset tai pelivuorot ovat tärkeä osa hyvää työpaikkakokemusta.
Liikunta tuo iloa elämään, ja lajien kirjo on niin valtava, että jokainen voi löytää itselleen sopivan liikkumisen tavan. Itse olen kokenut, että liikunta myös lievittää stressiä ja vapauttaa ajatuksia ideoimaan uutta. Porukassa liikkuminen on myös sosiaalisesti mukavaa. Liikunnan terveyshyödytkin ovat kiistattomat: liikunta ehkäisee monia sairauksia, vähentää sairaspoissaoloja ja on merkittävä tekijä myös painonhallinnassa.
Haastan Kalevan levikkialueen yritykset mukaan liikuntahaasteeseen. Julkaisen Twitterissä ja LinkedInissä tänään (8.5.) Hoivatilojen haasteen ja pistetaulukon malliksi (somessa #sporttihaaste). Samalla kannustan sinua löytämään itsellesi sopivan liikuntamuodon ja sen myötä liikkumisen ilon. Presidentti Kekkosen sanoin: Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä.