”Pois mukavuusalueelta”
Aloitin Hoivatiloilla työni kiinteistöasiantuntijan roolissa. Työnkuvaani kuuluu kiinteistöjemme huolto ja ylläpito. Haluan myös kuunnella asiakkaitamme, jotta heillä on mahdollisimman hyvä olla, asua sekä tehdä töitä nyt ja tulevaisuudessa.
Olen aina halunnut olla asiakkaan kanssa tekemisissä, koska koen, että sitä kautta pystymme kehittämään itseämme. Tässä tapauksessa se tarkoittaa kiinteistöjämme. Asiakaspalveluhenkisyys on aina paistanut minusta sosiaalisuuteni takia: nautin luoda uusia kontakteja ja hakea ratkaisuja, jotta jollakin muulla olisi parempi olla huomenna.
Ennen Hoivatiloilla aloittamistani olen työskennellyt LVI-alalla noin yhdeksän vuotta. Työskentelin siellä asennus- ja työnjohtotehtävissä. Minä olin se, joka otti jakoavaimet käteensä ja korjasi vuotavan hanan. Nuoreen ikääni nähden olen kerennyt jo yllättävän paljon näkemään ja oppimaan rakennusalasta kokonaisuutena.
Astuin ulos mukavuusalueeltani lähtiessäni Hoivatilojen kelkkaan. Ammatinvaihto minulla olisi ollut edessä joka tapauksessa, koska urheilu nuorempana on verottanut polviani sen verran, että en pysty enää kunnolla tekemään asennustyötä. Tästä saattaa saada sen kuvan, että tämä olisi ollut huono asia, mutta sitä se ei todellakaan ole minulle.
Rohkeasti kokeilemaan uutta
Mielestäni jokaisen tarvitsisi aika ajoin poistua omalta mukavuusalueeltaan, jotta pystyy näkemään, että ei se elämä olekaan välttämättä niin ikävää siellä aidan toisella puolen. En tarkoita mitään radikaaleja tekoja, vaan että esimerkiksi ravintolaan mennessä otat pihvin sijasta jotain kasvispainotteista, palaverissa menet jonkun muun kuin sen kaikista tutuimman viereen tai lomamatkalla valitset Thaimaan sijaan Vietnamin. Esimerkkejä riittää yhtä paljon kuin on ihmisiäkin.
Miksi teemme helposti aina samalla tavoin? Omasta mielestäni ihminen haluaa tehdä tuttuja ja turvallisia asioita, koska tietää:
Nämä minä osaan ja tähän en tarvitse ylimääräistä energiaa, jotta saan nämä asiat tehtyä.
Aina, kun uskallan kokeilla jotain uutta asiaa tai tekotapaa, astun ulos omalta mukavuusalueeltani. Mitä useammin niin teen, sitä nopeammin kasvatan omaa mukavuusaluettani ja pikkuhiljaa samalla koen, että uuden kokeilu vain helpottuu kerta kerralta.
Kannattaa kokeilla!