Rahapelejä vai osakesäästämistä?
Rahapelien mainonta on ollut vahvasti otsikoissa viime päivinä. Mainonnan vastuullisuutta on kyseenalaistettu, perustellusti. Samaan viitekehykseen liittyy laajempi keskustelu talousosaamisesta erityisesti nuorten osalta. Olennaista on, miten nuoria kannustetaan talouden suunnitteluun ja hallintaan. Tärkeää keskustelua on aktivoinut muun muassa ensi vuoden alussa käyttöön tulevat osakesäästötilit.
Rahapelejä pelaa noin kolme miljoonaa suomalaista, ja keskimääräinen peleihin käytettävä summa on tuhat euroa vuodessa, eli lähes satanen kuukaudessa. Osakesäästäjiä Suomessa on noin 800 000. Kumpaan suuntaan nuoria kannattaisi ohjata: pelaamaan vai säästämään?
Säästämisestä ja sijoittamisesta keskusteltaessa samat argumentit toistuvat usein: ”Ei minulla ole ylimääräistä rahaa sijoittamiseen, kaikki menee elämiseen.” Toinen tuttu kommentti on: ”En halua ottaa riskiä sijoittamalla.” Ja kolmas: ”Homma on niin monimutkaista, että en jaksa perehtyä siihen.”
Kannattaisi kyllä jaksaa. Aloittamiseen tarvitaan ainoastaan arvo-osuustili, jonka voi avata helposti netissä – maksutta. Apua saa moneltakin suunnalta, vaikkapa omasta pankista.
Osakkeisiin sijoittaminen tarkoittaa sitä, että ostaa pörssistä osuuden toimivasta yrityksestä. Hoivatilat listautui pörssiin reilut kolme vuotta sitten, ja sillä on tällä hetkellä noin 10 000 omistajaa. Suomalaisyhtiöistä suosituimmilla omistuskohteilla, Nordealla ja Nokialla, on yli 200 000 omistajaa.
Osakesäästämisen luontevana tavoitteena on, että panostukselle saadaan jollain aikavälillä tuottoa. Se tapahtuu kahta kautta: ensinnäkin yritykset jakavat liiketoiminnan voitoista omistajilleen osinkoa, toisekseen menestyvien ja kasvavien yritysten osakkeiden arvo nousee pitkällä aikavälillä.
Riskitöntä sijoittaminen ei ole, mutta sopivalla hajauttamisella tuskin koskaan menettää kaikkea. Sijoituksia voidaan hajauttaa maantieteellisesti, eri toimialojen yrityksiin ja sijoitusinstrumentteihin sekä ajallisesti, ajoittamalla sijoitusten hankinnat tai myynnit pidemmälle aikavälille.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikajänteellä on Helsingin pörssiin sijoittaminen tuottanut Sijoittaja.fi:n laskelmien mukaan vuodessa 6,1 %. Toisin sanoen 20 vuotta sitten osakkeisiin sijoitettu 1 000 euroa olisi tänä päivänä noin 3 200 euroa. Korkoa korolle -ilmiö toimii, ja kun nuorena aloittaa, niin enemmän ehtii.
Esimerkiksi Hoivatilojen omistajista osa on hankkinut osakkeita muutamalla kympillä, osa tuhansilla euroilla. Harvalla on mahdollisuutta omistaa ja hallinnoida päiväkotikiinteistöä, koulua tai hoivakotikiinteistöä itse, mutta pörssistä voi hankkia osuuden niitä tuottavasta yhtiöstä. Hankkimalla julkisesti noteeratun yhtiön osakkeita pääsee omistamaan omaan arvomaailmaan sopivaa yritystä. Vaihtoehtoja on runsaasti. Halutessaan osakkeet on myös helppo myydä.
Minä suosittelen osakesäästämistä rahapelien sijaan, omaan talouteen sopivilla panoksilla.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin kolumnina sanomalehti Kalevassa.