← Selaa referenssejä

Case: Apula Oy, Tenavakadun päiväkoti, Raisio

Apula on Turun seudulla toimivien yksityisten päiväkotien yhteenliittymä. Apula-ryhmään kuuluu 20 päiväkotia Varsinais-Suomessa, kuuden kunnan alueella. Raisio on 25 000 asukkaan ja yli 1400 yrityksen kotikaupunki. Raisio on vain kivenheiton päässä Turusta, mutta silti tunnelma on kuin pikkukaupungissa: viihtyisä ja turvallinen.

Yrittäjät Hannu Rantanen ja Minna Takkula, Apula Oy
Kaupunginjohtaja Ari Korhonen, Raision kaupunki

”Palveluseteli ja vuokratilat mahdollistajina”

Raisioon tammikuussa 2014 valmistunut päiväkotirakennus on Hoivatilat Oy:n rakennuttama ja hallinnoima, Apula Oy vuokraa tilat Hoivatiloilta ja tuottaa päivähoitopalvelun. ”Näin saimme lähes avaimet käteen -päiväkodin. Jos olisimme lähteneet itse rakentamaan, olisi se ollut iso ja raskas projekti, jossa esimerkiksi rahoitus olisi noussut ongelmaksi”, kertoo yrittäjä Hannu Rantanen.

Raisiossa on otettu käyttöön päivähoidon palveluseteli, joka antaa perheille mahdollisuuden ostaa palvelun myös yksityiseltä yritykseltä. ”Kyllähän tämä avaa mahdollisuuksia tuottaa palveluita eri tavalla ja on siksi tärkeä avaus. Onneksi asia nähtiin avarakatseisesti tärkeänä lisäelementtien tuojana”, Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen kiittää päättäjiä.

Kysy lisää: +358 207 349 100

Muita referenssejä