Blogi | 1.6.2020

Ruutanaperälläkin saa haaveilla

Olen kuunnellut viime aikoina kirjaa Elon Muskista. Musk on tunnettu visionääri ja kiistelty persoona muun muassa Teslan, SpaceX:n ja SolarCityn taustalla. Voimme kiistatta todeta hänen olevan yksi aikamme uudistajista. Musk uskalsi unelmoida jo nuorena ja on näyttänyt todeksi sen, että kovia – ehkä jopa liian kovilta tuntuvia – tavoitteita kannattaa asettaa. Usein tavoitteilla on taipumus toteutua.

Tänään on juhlapäivä. Monet päättävät opintonsa ja siirtyvät seuraavaan vaiheeseen elämässään. Onnittelut kaikille koulunsa ja opintonsa päättäville nuorille ja vanhemmillekin! Moni on saanut opiskeluistaan tunnustuksen tai palkinnon, stipendejäkin jaetaan.

Mieleenpainuvin tunnustus omilta kouluajoiltani on lukiosta. Sain entisen rehtorin nimikkostipendin, jonka kriteereinä eivät poikkeuksellisesti olleet parhaat arvosanat. Olin nimittäin ideoideni ja ”aktiivisuuteni” vuoksi joskus pienissä vaikeuksissakin. Tuo stipendi antoi kuitenkin rohkaisua siihen, että sopivaa toimellisuutta kannattaa jatkaa.

Ymmärrän, että koulumaailma on mennyt tässä suhteessa parempaan suuntaan. Kymppi historiasta tai englannista ei ole enää ainoa tavoite tai palkitsemisen peruste. Erilaisia lahjakkuuksia ja taipumuksia arvostetaan ja niiden käyttämistä tuetaan. Ainakin toivon niin.

Tälläkin kolumnivuorollani haluan kohdentaa muutaman sanan sinulle, nuori lukija: Kerää tietoa ja osaamista monin tavoin. Usko unelmiisi, haaveile ja aseta itsellesi sopivat tavoitteet. Luota huomiseen ja säilytä positiivinen asenne elämään. Nämä periaatteet kantavat vaikeinakin hetkinä. Olen itsekin työelämässäni saanut todistaa vision ja unelmien voimaa.

Toinen omakohtainen muisto kumpuaa lähes kahden vuosikymmenen takaa. Sain osallistua vain muutaman vuoden työelämäkokemuksen omaavana nuorten yritysjohtajien kasvuvalmennukseen. Se kokemus oli osaltaan määrittelemässä työelämäni suuntaa. Tuolla kurssilla mieleeni jäi kokeneen valmentajan käyttämä termi ”ruutanaperäläisyys”. Termi kuvaa maanläheistä tekemisen otetta ja mallia, joka kantaa sekä opinnoissa että työelämässä. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit arvostavat asennetta, jossa ollaan valmiita tarttumaan lapioon, kantamaan vastuuta, auttamaan ja palvelemaan toisia – vaikka sitten sormet mullassa.

Ruutanaperälläkin on kuitenkin lupa haaveilla. Eräs arvostamani tyrnäväläinen maanviljelijä totesi aikoinaan, että sama energia siinä kuluu, haaveileepa sitten pienesti tai isosti. Samahan se on siis haaveilla isosti.

Edellinen Seuraava