Me olemme Hoivatilat
Me hoivatilalaiset luomme yhdessä kumppaniemme kanssa parempaa yhteiskuntaa ja parempia palveluympäristöjä kaikille niitä tarvitseville aina vauvoista vaareihin ja erityistä hoivaa tarvitseviin.
Me olemme varhaiskasvatuksen, koulujen, hoivan tilojen ja palvelukortteleiden kehittämiseen, rakennuttamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen erikoistunut palveluyritys. Liiketoimintamme tähtää paremman ja inhimillisemmän kaupunkiympäristön kehittämiseen.
Tarjoamme lupauksemme mukaisesti alustan onneen. Joustava ja nopea palvelumallimme takaa sen, että tarvitsemasi tilat palveluineen valmistuvat aikataulussa, ovat korkeatasoisia ja helposti muokattavia eri asiakasryhmien mukaan. Me tarjoamme raamit, sinä luot sisällön omia asiakkaitasi varten.
Palveluyritys
Joustava ja nopea
Alusta onneen
2008
Perustettu
300
Toteutettua kiinteistöhanketta
17 000+
Kiinteistöjen käyttäjää
Merkittävä toimija
Olemme osa Aedifica-konsernia,
jonka emoyhtiö on Brysselissä ja
Amsterdamissa pörssilistattu Aedifica.
Hoivatilojen pääkonttori sijaitsee Oulussa.
Lisäksi Hoivatiloilla on toimipiste Espoossa.
Nykyään olemme merkittävä toimija Suomessa
sivistys- ja sote-kiinteistöjen markkinoilla.
Suomen paras työpaikka!
Hoivatilat valittiin jälleen yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place to Work -instituutin tutkimuksessa pienten organisaatioiden sarjassa 2025.