Arvojohdettua vastuullisuutta

Luomme parempaa yhteiskuntaa ja parempia palveluympäristöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa. Olemme vahvasti arvojohdettu yritys, jonka kulttuuri ohjaa ammattilaisiamme hyviin, reiluihin valintoihin sekä vastuulliseen toimintaan arjessamme.

Olemme suomalaisten hoiva- ja sivistyskiinteistöjen kehittämisen ja omistamisen johtava toimija ja taloudellisesti vakaa kiinteistöyritys. Kehitämme ja omistamme kestäviä, muuntojoustavia kiinteistöjä – ja etsimme myös vanhoille rakennuksille uusia käyttötarkoituksia sekä annamme niille uuden elämän. Tunnemme ja kannamme vastuumme ympäristöstä, yhteiskunnasta ja siitä, että toimintamme on vastuuntuntoista, aktiivista ja rohkeaa – juuri arvojemme mukaista.

“Me luomme parempaa yhteiskuntaa sekä parempia palveluympäristöjä. Tämä missio inspiroi ja tekee työstämme kestävää ja erittäin merkityksellistä.”

– Atte Niittylä
toimitusjohtaja, Hoivatilat

Toimimme

70

kunnan alueella Suomessa

Olemme toteuttaneet noin

300

kiinteistöhanketta

Kohteissamme on yli

17 000

käyttäjää päivittäin

Olemme vuonna

2008

perustettu palveluyritys

Meillä on

31

työntekijää

Great Place to Work -sertifioitu

2018

vuodesta lähtien

Vastuumme ympäristöstä

Sivistys- ja sotekiinteistöjen toteuttamisessa vastuullisuus on keskeinen osa ylivertaista asiakaskokemusta. Työskentelemme sen eteen jo hankevaiheessa. Kun kehitämme kiinteistökantaamme, huomioimme energiatehokkaat valinnat ja monet päästöjä pienentävät ratkaisut esimerkiksi talotekniikassa. Kaiken tämän tavoite on selkeä: pienempi hiilijalanjälki, vähemmän kuormitusta ympäristölle.

Tiivis kaupunkirakentaminen on ekologista. Kaupunkikeskustoissa sijaitsevat kohteet ovat helposti saavutettavia kävellen ja kaikilla kulkuvälineillä. Kaupunkirakentamisessa korostuvat energiatehokkaat ratkaisut sekä palveluiden keskittämisen hyödyt.

Vastuullisuus on meille kokonaisvaltaista – se näkyy kiinteistöjen kehittämisessä, omistamisessa ja pitkäjänteisessä ylläpidossa. Johdamme ja seuraamme kaikkia Hoivatilojen kiinteistöjä nykyaikaisin työkaluin – dataa hyödyntäen, huolellisesti ja ennakoiden.

27

A-energialuokan kohdetta

4

uusinta kohdettamme saanut RTS-ympäristöluokituksen

174

kWh/m2 on kaikkien kiinteistöjemme nEUI-lukema 11/2024–10/2025

Artikkelit | 7.11.2024

Vaivatonta ylläpitoa asiakkaista ja kiinteistöistä välittäen

Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen vastuumme

Luomme ympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin. Rakennamme ja kehitämme tiloja, jotka tukevat oppimista, hoivaa ja yhteisöllisyyttä – koska jokainen ansaitsee turvallisen ja toimivan ympäristön, jossa kasvaa, oppia ja elää. Kiinteistömme ovat enemmän kuin rakennuksia: ne ovat paikkoja, joissa eri sukupolvet kohtaavat, arki sujuu ja palvelut ovat saavutettavissa.

Vastaamme muuttuvan yhteiskunnan toiveisiin ja toteutamme tiloja elämän eri vaiheisiin: hoivakoteja, kouluja, päiväkoteja ja erityiskiinteistöjä kuten esimerkiksi palveluasuntoja, kuntoutusyksiköitä ja kehitysvammaisten palveluasumista. Samalla panostamme yhteisöllisyyteen ja saavutettavuuteen – tilamme on suunniteltu monenlaisille käyttäjille. Rakennutamme kiinteistöjä ja tarjoamme puitteet, joihin yhteisöllisyyden luovat niissä toimivat ammattilaiset ja palveluntuottajat.

Vuosina 2020–2024

yli 1 100 ikäihmistä

pääsi muuttamaan uuteen hoivakotiin

Vuosina 2020–2024

yli 2 200 oppilasta

pääsi uusiin koulutiloihin

Vuonna 2024

yli 5 000
ihmistä

oli töissä kiinteistöissämme

Vastuumme kumppanina

Rakennushankkeet ja kiinteistöjen ylläpito ovat monen osapuolen yhteistyötä. Kumppanuutemme perustuvat vastuullisiin toimintatapoihin, avoimuuteen ja pitkäjänteisyyteen. Olemme mukana kiinteistön koko elinkaaren ajan – hankekehityksestä vastuulliseen ylläpitoon.

Vastuullisuus on yhteinen asia. Yhteistyökumppanimme rakennusliikkeistä vuokralaisiin ja palveluntuottajiin jakavat arvomme, tuntevat vastuunsa ja noudattavat liiketoiminnassaan voimassa olevia määräyksiä. Edellytämme ja tuemme heitä ympäristöystävällisissä ja kestävissä ratkaisuissa – olipa kyseessä energiatehokas rakentaminen, tilojen vastuullinen käyttö tai ylläpidon resurssiviisaus.

Vastuullisuus ei ole yksittäinen teko, vaan se ohjaa kaikkea toimintaamme. Hyödynnämme dataa ja asiakaspalautetta kehittäessämme kiinteistöjämme, jotta ne ovat turvallisia, terveellisiä ja hyvin ylläpidettyjä – tänään ja tulevaisuudessa.

1. Kiinteistöjemme käyttäjät

Hyvin toteutettu ja ylläpidetty kiinteistö tukee käyttäjiensä hyvinvointia. Vuokralaisemme ja loppukäyttäjät ovat toimintamme ytimessä. Vastuullisuus näkyy heille pitkäjänteisenä ja aktiivisena yhteistyönä niin hankevaiheessa kuin vuokra-aikanakin. Olemme kasvollinen ja helposti lähestyttävä omistaja, joka on aidosti vuokralaisensa tukena arjessa. Tilamme ovat viihtyisiä, turvallisia ja energiatehokkaita – ja mukautuvat joustavasti käyttäjiensä tarpeisiin.

2. Rakentamisen ja ylläpidon kumppanimme

Laadukkaat ja arvonsa säilyttävät kiinteistöt syntyvät yhteistyössä osaavien kumppaneiden kanssa. Rakennushankkeissamme korostuvat osallistava suunnitteluprosessi, vastuullinen hankinta, energiatehokkuus ja suunnitelmallinen ylläpito. Edellytämme rakentajakumppaneiltamme vastuullisia ja turvallisia työmaita. Näiden periaatteiden toteutumista seuraavat rakennuttajapäällikkömme, jotka varmistavat laadun läpi hankkeen elinkaaren. Pidämme myös huolen, että käytössä oleva kiinteistö pysyy hyvässä kunnossa jatkossakin.

3. Asiakkaamme

Etenkin kiinteistöhankkeiden kaltaisissa suurissa projekteissa asiantuntevat kumppanit ovat kullanarvoisia. Me hoivatilalaiset autamme ja tuemme hyvinvointialueita, kuntia ja palveluntuottajia löytämään kunkin tarpeisiin ja toiveisiin sopivat ratkaisut, joiden pohjalta toteutamme kestäviä, toimivia ja taloudellisesti järkeviä kiinteistöjä. Pysymme asiakkaidemme rinnalla ja tukena arjessa myös kiinteistöjen valmistuttua. Toteuttamamme tilat vastaavat yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin ja mahdollistavat laadukkaat palvelut nyt ja tulevaisuudessa – sukupolvien ajan.

4,3/5

asiakkaistamme suosittelisi meitä (asiakastyytyväisyyskysely 2024)

Luotettava

on sana, jolla asiakkaamme kuvailevat meitä

36

oli NPS-kyselymme tulos vuonna 2024

Vastuullisuutemme työnantajana

Me Hoivatiloilla uskomme, että osaava ja motivoitunut henkilöstö luo paitsi erinomaisia asiakaskokemuksia ja palveluympäristöjä, myös hallitsee vastuullisesti kiinteistöportfoliotamme ja kehittää vuokralaissuhteita. Siksi panostamme osaamisen kehittämisen lisäksi ahkerasti myös työn ja muun elämän tasapainoon, avoimeen viestintään sekä yhteisölliseen yrityskulttuuriin.

Turvallinen ja viihtyisä työympäristö syntyy vastuullisista toimintatavoista ja jatkuvasta parantamisesta. Onnistumisemme perustuu luottamukseen ja avoimuuteen. Meillä vallitsee vahva tiimihenki, ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa työyhteisön ja työtapojen kehittämiseen – yhdessä tehden ja toisiamme tukien. Jokaisella meistä on selkeä toimenkuva ja motivoivat tavoitteet.

Olemme saaneet Great Place to Work -sertifioinnin vuodesta 2018 lähtien. Tämä tunnustus kertoo vuosien pitkäjänteisestä työstämme tyytyväisen henkilöstön ja toimivan yrityskulttuurin luomiseksi. Vuonna 2024 Hoivatilat palkittiin Suomen parhaana työpaikkana ja sijoituimme Euroopan parhaiden työpaikkojen listalla sijalle seitsemän. Myös vuonna 2025 meidät valittiin yhdeksi Suomen parhaista. Lisäksi olemme olleet viitenä peräkkäisenä vuonna GPTW-listan 20 parhaan joukossa, mikä toi meille kunniamaininnan kestomenestyjäyrityksenä. Viimeisimmässä Great Place to Work -kyselyssä hoivatilalaiset antoivat vahvimman arvosanan tasa-arvoa mittaavalla osa-alueella.

Vastuullisuus ohjaa Aedifica-konsernia

Hoivatilat on osa Aedificaa, joka ei pelkästään investoi kiinteistöihin, vaan sijoittaa yhteiskuntaan. Aedifica yhdistää kiinteistösijoittamisen ja vastuullisuuden kehittämällä pitkäjänteisiä, ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä ratkaisuja. Osana vastuullisuusstrategiaansa Aedifica on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaa koko kiinteistöportfolionsa nettonollapäästöt vuoteen 2050 mennessä.

Lue lisää vastuullisuusteoistamme