Touhula Varhaiskasvatus - Seikkailupäiväkoti Horisontti Porvoo - Hoivatilat

Seikkailupäiväkoti Horisontti, Porvoo

  • Asiakas: Touhula Varhaiskasvatus Oy
  • Tyyppi: Päiväkoti
  • Sijainti: Porvoo
  • Hoitopaikkojen lukumäärä: 75
  • Valmistumisvuosi: 2014

 ”Kaikki toiveemme on kuultu”

– Me merirosvot osaamme rakentaa pelastuslautan, mutta emme päiväkotia. Se, joka osaa rakentaa kiinteistön ja hoitaa sitä, keskittyköön siihen, jotta me saamme purjehtia merirosvoina kohti uusia seikkailuja.

Näin sanoo yrittäjä Janne Jukarainen. Hän ja yrittäjäkollega Olli Liimatainen vetävät Aarresaari Päiväkoteja (nyk. Touhula Päiväkodit), joista ensimmäinen Aarresaari Päiväkoti näki päivänvalon jo vuonna 1995 Jyväskylässä. Vuonna 2014 samalla konseptilla toteutettuja päiväkoteja on 12. Elokuussa 2014 seikkailunhaluiset porvoolaislapset saivat Päiväkoti Horisontin.

Tilat tukevat mielikuvitusta, musisointia ja liikuntaa

Aarresaari Päiväkodeissa pääsee kutkuttavien kokemusten ja unohtumattomien elämysten pariin. Päiväkotien päällystö ohjaa lapsia aarteenetsintään, mielikuvituksen käyttöön sekä musiikin ja liikunnan pariin. Kuopion ja Porvoon Aarresaari Päiväkodit on toteutettu Hoivatilojen kanssa, ja uusia yksiköitä on jo suunnittelupöydällä.

Yrittäjä Janne Jukaraisesta Hoivatilojen toteuttaman hankkeen etenemistä on ollut mukava seurata.
– Suunnitteluvaiheessa kaikki toiveemme otettiin huomioon ja selviteltiin. Saimme koko ajan tietoa projektin etenemisestä, aikataulussa oltiin etuajassa ja rakentamisen jälki on todella siistiä. Kustannuksissa ei tullut yllätyksiä. Meille on tärkeää se helppous ja turvallisuus, jotka syntyvät luotettavan kumppanin kanssa toimimisesta, Janne Jukarainen kiittelee.

Ota yhteyttä!

Juhana Saarni

Kiinteistöjohtaja, vuokralais­yhteydet, kiinteistö­hallinto ja -järjestelmät, kuntayhteydet 040 354 2662 etunimi.sukunimi@hoivatilat.fi

Kiinnostuitko Hoivatilojen päiväkodeista?

Jätä tietosi, olemme sinuun yhteydessä.

  • Tutustu rekisteriselosteeseen.

Hoivatilat - kasvun ratkaisija

1

Investointivapaa

Hoivatilojen toimintamalliin kuuluu valmiiden tilojen aktiivinen omistajuus. Koska Hoivatilat kantaa riskit kiinteistön investoinneista ja vastuun tilojen toimivuudesta, asiakkaan tilojen toteuttamiseen tarvittavat varat vapautuvat muuhun käyttöön.

Liiketoimintamalli

2

Tilat palveluna -vuokramalli

Hoivatilat huolehtii kaikista rakentamiseen liittyvistä asioista, kohteen käytettävyydestä sekä sovituista ylläpitopalveluista koko vuokra-ajan. Asiakas saa aina yhden kiinteän vuokrahinnan, joka sisältää valitut palvelut.

Tilat palveluna

3

Kokenut hankkeiden toteuttaja

Olemme tehneet jo yli 200 hanketta yli 60 kuntaan. Kokemukset ovat hioneet toimintatapamme tehokkaiksi. Tunnemme hoivarakentamisen erityisvaatimukset lupamenettelystä sisustamiseen.

Katso referenssit