Sisunaukion palvelukortteli

Palvelukortteli täydentää suositun Härmälänrannan

Rakennushistoriallisesti arvokas kiinteistö Tampereella on saanut uuden elämän monimuotoisena ja yhteisöllisenä palvelukorttelina. Entinen Valmetin lentokonetehtaan hallintorakennus kävi läpi mittavan saneerauksen. Nyt kiinteistössä tarjotaan tehostettua palveluasumista ja kuntoutuspalveluita, varhaiskasvatusta ja asumista.

Sisunaukion palvelukortteli

Asiakas Ikifit Oy, Touhula Päiväkodit

Tyyppi Palvelukortteli

Sijainti Tampere

Hoitopaikkojen määrä hoivakoti 60, päiväkoti 70

Valmistumisaika 12/2022

Muutaman kilometrin päässä Tampereen keskustasta sijaitseva Härmälänranta on viime vuosina kasvanut ja kehittynyt viihtyisäksi asuinalueeksi. Luonnonläheisen alueen keskuspaikka on Sisunaukio, jossa lentokonetehtaan pääkonttorikin aikoinaan palveli.

Ylimpään kerrokseen tulee laadukkaita yhteisöllisen asumisen koteja, katutasoon tilat varhaiskasvatukselle. Noin 70-paikkainen päiväkoti on suunniteltu siten, että tiloissa voi toimia monen kokoisten ryhmien kanssa. Päiväkodin L:n muotoinen piha-alue levittäytyy kahdelle sivulle, ja lasten touhuja voi seurailla vaikka päiväkodin yläpuolella sijaitsevan Hyvinvointikeskus Härmälänrannan kansiterassilta.

Toimivat ja hurmaavat ryhmäkotitilat

Tamperelaisen Ikifit Oy:n Hyvinvointikeskus Härmälänranta käsittää kaksi ryhmäkotia, Vuokon ja Wellamon. Niissä on yhteensä 60 asukashuonetta, viihtyisät yhteistilat, jakelukeittiö ja tiloja kuntoutukseen, joka on vahva elementti Ikifitin palveluissa. Kokonaisuuden viimeistelee hieno ja suojaisa sisäpiha sekä sijainti erinomaisten ulkoilumahdollisuuksien äärellä.

Ikifitin toimitusjohtaja Leena Laranne kertoo, että hanketta harkitessa tuli moneen kertaan mietittyä, kuinka vanhasta rakennuksesta saadaan nykystandardeilla toimiva. Nyt Laranne toteaa, että huolellinen suunnittelu ja toteutus mahdollistivat juuri heille sopivat tilat, tosin totuttua korkeammilla huoneilla ja avarammilla neliöillä.

– On hienoa tarjota asumispalvelua historiallisesti arvokkaassa rakennuksessa, yhdellä Tampereen kysytyimmistä alueista. Täällä asuu paljon potentiaalista henkilöstöä ja asukkaiden läheisten on helppo kulkea meille, sanoo Laranne.

Paljasjalkaisena tamperelaisena Larannetta ilahduttaa myös se, että rakennuksen uusi aikakausi käynnistettiin aika pitkälle tamperelaisin voimin: arkkitehtisuunnittelusta vastasi Neva Arkkitehdit ja pääurakoinnista Aki Hyrkkönen Oy.

Inspiroiva ja monella tapaa arvokas hanke

Vuosien 1936–1961 aikana rakennettu konttorikiinteistö sijaitsee Härmälänrannan keskuskorttelissa. Viime vuosina rakennus on ollut alueella toimivien yritysten käytössä, esimerkiksi lounasravintolana ja työmaatoimistona. Tyhjillään se ei ole ollut missään vaiheessa, mutta nyt sille on varmistettu kauaskantoinen, alueen arvoa ja elinvoimaa lisäävä käyttötarkoitus.

Konttorirakennukselle tehtiin todella laaja peruskorjaus. Hoivatilojen rakennuttajapäällikkö Pertti Nupponen kertoo korjausasteen olevan yli 80 prosenttia: perustukset, runko, ulkoseinä ja yläpohjan kantava rakenne säilytettiin, kaikki muu on vaihdettu.

– Tampereen rakennusvalvonta totesi kohteen olevan erittäin vaativa, joten pääsuunnittelijalta edellytettiin kokemusta vastaavista kohteista. Säilytettävät rakenteet aiheuttivat suunnitteluratkaisuun kompromisseja, joita uudisrakennukseen ei tulisi. Erityisellä huolella tutkittiin myös, mitä vanhat rakenteet pitävät sisällään, sanoo Nupponen.

Nupponen lisää, että energiataloudellisuutta puntaroidessa selvää on, ettei saneerauskohteiden vanhojen rakenteiden kanssa päästä aivan ihanneratkaisuihin. Ammatillisessa mielessä hän kuvailee kohdetta työlääksi, mutta erittäin mielenkiintoiseksi.

– Todella hieno ja inspiroiva hanke. Olemme kehittäneet käyttötarkoituksen talolle, joka ei enää palvellut oikein ketään, mutta pitää kuitenkin säilyttää. Ja samalla parannamme kyseistä asuinympäristöä.

Myös kohteen kehittämisestä vastannut hankekehityspäällikkö Olli Haapio iloitsee komeasta ja rakennushistoriallisesti merkittävästä kokonaisuudesta erinomaisella sijainnilla. Haapio sanoo, että on palkitsevaa tuoda alueelle niitä palveluja, joita siellä aidosti tarvitaan, ja olla näin rakentamassa parempaa yhteiskuntaa.