Uutiset | 1.12.2022

Hoivatilat toteuttaa Hiukkavaaran lisäkoulun vuokramallilla Oulun kaupungille

Hoivatilat Oyj on valittu Hiukkavaaran lisäkoulun toteuttajaksi. Hiukkavaaran lisäkoulun koulurakennuksen hankinta piha-alueineen toteutettiin vuokrahankintana. Kilpailutuksen arviointikriteereinä olivat koulurakennuksen ratkaisuehdotukset sekä vuokrahinta. Tarjoukset arvioi arviointiryhmä, joka koostui Oulun Tilapalvelut -liikelaitoksen ja Sivistys- ja kulttuuripalveluiden edustajista.

”Hiukkavaaran alueella lapsimäärä kasvaa nopeasti, ja lisätiloille on jo kova tarve uuden koulurakennuksen valmistuessa. Kilpailussa voittajaksi valittu Hoivatilat Oyj:n ehdotus Kimppa vastaa hyvin Hiukkavaaran monitoimitalon pedagogisiin tarpeisiin, ja muodostaa yhtenäisen ja toimivan kokonaisuuden monitoimitalon kanssa. Monitoimitalon toiminta laajenee uuteen lisäkouluun tammikuussa 2025”, kertoo rakennuttajavalvoja Elias Rautio Oulun Tilapalveluista.

Hiukkavaaran lisäkoulurakennukseen tulee tilat luokkien 1.-6. käyttöön, yhteensä 350 oppilaalle. Koulurakennuksen koko on noin 4 100 m2. Vuokrasopimus on kestoltaan 25 vuotta ja kokonaisarvoltaan noin 25 miljoonaa euroa. Vuokrasopimukseen sisältyy kohteen ylläpito ja puhtauspalvelut. Kohteen ylläpitoon sisältyvät rakennuksen ja sen teknisten järjestelmien ylläpito, tilojen lämmitys, kiinteistösähkö, jätehuolto sekä ulkoaluehoito. Kohteen puhtauspalveluihin sisältyy ylläpito- ja perussiivous.

“Toimitila- ja palvelukiinteistöjen hankita vuokramallilla yleistyy Suomessa. Oulun kaupunki on toteuttanut vuokramallin hankkeita jo useamman vuoden ajan ja niistä on saatu toimialalla hyviä kokemuksia. Tähän kilpailutukseen osallistui kaikkiaan 7 toimijaa, joista 5 jätti lopullisen tarjouksen. Kilpailun voittajaksi valittiin kokonaistaloudellisesti edullisin Hoivatilojen tarjous. Olemme yhdessä kumppaneidemme kanssa erittäin iloisia kilpailutuksen lopputuloksesta. Hiukkavaaran alue kasvaa ja uusi koulu tulee todella tarpeeseen nykyisen monitoimitalon viereen,” toteaa Hoivatilojen asiakkuusjohtaja Jussi Vikman.

Uusi koulu rakennetaan Hiukkavaaran osoitteeseen tahtimarssi 3. Hiukkavaaran lisäkoulu on tavoitteena ottaa käyttöön tammikuussa 2025.

Hoivatilat Oyj

Lisätietoja:

Jussi Vikman
Hoivatilat Oyj
Asiakkuusjohtaja
p. 050 490 7575
jussi.vikman(a)hoivatilat.fi

Oulun Tilapalvelut -liikelaitos
Elias Rautio
Puh. 044 703 2527
elias.rautio(at)ouka.fi


Hoivatilat lyhyesti:

HOIVATILAT OYJ on voimakkaasti kasvava päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottaja ja omistaja. Toteutamme vuokrattavia tiloja sekä kunnille että yksityisille palveluntuottajille Suomessa ja Ruotsissa. Hoivatilat on perustettu vuonna 2008 ja yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo noin 70 kunnan kanssa ja käynnistänyt yli 250 kiinteistöhanketta eri puolille Suomea ja Ruotsia. Toimipisteemme sijaitsevat Oulussa, Espoossa ja Tukholmassa. Hoivatilat on osa belgialaista pörssilistattua Aedifica SA -konsernia. Lue lisää yhtiöstä: www.hoivatilat.fi

Edellinen