Uutiset | 8.1.2024

Hoivatilat omistajaksi kahteen päiväkotikiinteistöön Oulussa ja Rovaniemellä

Mäntypellon päiväkoti, Oulu

Hoivatilat Oyj toteutti kiinteistötransaktion yhdessä Suomen Kuntakiinteistöt Groupin kanssa joulukuun 2023 lopussa. Kaupan myötä kaksi uutta päiväkotikiinteistöä siirtyivät Hoivatilojen omistukseen. Toteutunut kauppahinta päiväkotikohteista on 8,5 miljoonaa euroa. Päiväkodit sijaitsevat Oulussa ja Rovaniemellä. Molemmat päiväkodit on vuokrattu kaupunkien käyttöön pitkillä vuokrasopimuksilla ja molemmissa kohteissa kiinteistön ylläpitovastuu on Hoivatiloilla.

”Hoivatilat on aiemmin toteuttanut vuokramallilla päiväkoti- ja koulukiinteistöjä Oulussa ja Rovaniemellä kaupunkien tarpeeseen. Syksyn 2023 aikana meille avautui mahdollisuus ostaa kaksi uutta päiväkotikiinteistöä, joissa vuokralaisena toimivat meille entuudestaan tutut vuokralaiset, Oulun ja Rovaniemen kaupungit. Kauppaprosessi sujui hyvässä yhteistyössä SKK:n kanssa. Olemme iloisia siitä, että kaupan myötä yhteistyömme Oulun ja Rovaniemen kaupunkien kanssa laajenee nykyisestään”, kertoo Hoivatilojen hankekehityksestä ja asiakkuuksista vastaava johtaja Jussi Vikman.

Oulussa sijaitseva päiväkoti on valmistunut syksyllä 2022 ja päiväkodissa järjestetään koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta sekä esiopetusta 150 lapselle Oulun kaupungin palveluna.

Rovaniemellä sijaitseva päiväkoti on valmistunut kesällä 2023 ja päiväkodissa järjestetään koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta sekä esiopetusta 100 lapselle Rovaniemen kaupungin palveluna.

”Olemme tyytyväisiä, että SKK rakennuttamat päiväkodit löysivät parhaan mahdollisen omistajan, jolla on pitkä kokemus yhteiskuntakiinteistöjen omistamisesta. Kaupan myötä voimme keskittyä muiden kiinteistöjen ja osakkuusyhtiöidemme kehittämiseen”, toteavat Suomen Kuntakiinteistöt Groupin hallituksen jäsenet Antti Rantala ja Kimmo Kyhälä.

Hoivatilat Oyj

Lisätietoja:

Jussi Vikman
Asiakkuusjohtaja
p. 050 490 7575
jussi.vikman(a)hoivatilat.fi


Hoivatilat lyhyesti:

HOIVATILAT OYJ on voimakkaasti kasvava päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottaja ja omistaja. Toteutamme vuokrattavia tiloja sekä kunnille että yksityisille palveluntuottajille Suomessa ja Ruotsissa. Hoivatilat on perustettu vuonna 2008 ja yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo noin 70 kunnan kanssa ja käynnistänyt yli 250 kiinteistöhanketta eri puolille Suomea ja Ruotsia. Toimipisteemme sijaitsevat Oulussa, Espoossa ja Tukholmassa. Hoivatilat on osa belgialaista pörssilistattua Aedifica SA -konsernia. Lue lisää yhtiöstä: www.hoivatilat.fi


Mäntypellon päiväkoti, Oulu

Muurolan päiväkoti, Rovaniemi

Edellinen