Uutiset | 18.12.2020

Hoivatilat osti kymmenen hoivakiinteistöä

Hoivatilat Oyj
Lehdistötiedote 17.12.2020 kello 19:00

Hoivatilat on ostanut kymmenen hoivakiinteistön portfolion. Myyjä on Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja kauppahinta on noin 82 miljoonaa euroa. Kiinteistöt sijaitsevat yhdeksässä eri kaupungissa Suomessa ja niissä on yhteensä 542 hoiva- ja asukaspaikkaa ikääntyneille ja erityisryhmille. Linkki emoyhtiö Aedifican tiedotteeseen aiheesta: bit.ly/37t0mJp

“Osana Aedifica-ryhmää strategiaamme kuuluu myös laadukkaiden valmiiden hoivayksiköiden ja portfolioiden ostot, oman aktiivisen hankekehitystyön lisäksi. Olen tyytyväinen nyt hankittuun kokonaisuuteen. Kiinteistöt ovat nykyaikaisia ja käyttötarkoitukseensa räätälöityjä. Kaupan myötä Hoivatilojen kiinteistösalkun arvo Suomessa on yli 700 miljoonaa euroa. Toivotan ilolla tervetulleeksi uudet vuokralaisasiakkaat. Yhdessä luomme parempaa yhteiskuntaa”, toteaa Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula.

Viime viikolla Hoivatilat uutisoi seitsemän hoivakiinteistön ostosta, joiden yhteenlaskettu kauppahinta oli 26,5 miljoonaa euroa. Hoivatilat on vastuullinen, pitkäaikainen kiinteistöjen omistaja ja vuokranantaja, joka huolehtii kiinteistöistä ja niissä toimivien asiakkaiden tarpeista pitkäjänteisesti.

Hoivatilat Oyj

Lisätietoja:

Jussi Karjula
Toimitusjohtaja
040 773 4054
jussi.karjula@hoivatilat.fi                                                                   

Hoivatilat lyhyesti:

Hoivatilat Oyj on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat on perustettu vuonna 2008 ja yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo noin 60 suomalaisen kunnan kanssa ja käynnistänyt yli 200 kiinteistöhanketta eri puolille Suomea ja Ruotsia. Hoivatilat on osa Aedifica-konsernia. Aedifica on hoivakiinteistöjen omistamiseen erikoistunut yhtiö, jolla on toimintaa useissa Euroopan maissa. www.hoivatilat.fi

Edellinen Seuraava