Hoivatilat Oyj valittiin Euroopan seitsemänneksi parhaaksi työpaikaksi
Hoivatilat Oyj on valittu Euroopan seitsemänneksi parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -instituutin tutkimuksessa pienten organisaatioiden sarjassa. Tulos on seurausta usean vuoden tavoitteellisesta työstä tyytyväisen henkilöstön ja toimivan yrityskulttuurin luomiseksi. Euroopan parhaat työpaikat 2023 julkistettiin eilen Great Place to Work organisaation järjestämässä palkitsemistilaisuudessa.
Keväällä 2023 Hoivatilat Oyj valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi pienten organisaatioiden sarjassa. Eilen julkistettu listasijoitus Euroopan parhaiden työpaikkojen listalla perustuu viime vuoden elokuussa toteutettuun Great Place to Work -kyselyyn.
”Parasta Hoivatiloilla on yrityskulttuuri, joka ilmentyy ihmisten vuorovaikutuksessa niin yrityksen sisällä kuin asiakkaiden ja kumppanien kanssa. Olemme tunnistaneet kulttuurimme vahvuudet ja meillä on selkeä tahtotila olla yksi Suomen ja Euroopan parhaista työpaikoista jatkossakin”, kertoo Hoivatilojen toimitusjohtaja Atte Niittylä.
Great Place to Work -mallin mukainen tutkimus on toteutettu Hoivatiloilla nyt viitenä peräkkäisenä vuonna. Jokaisena tutkimusvuotena tuloksena on ollut erinomainen Trust Index -luku. Trust Index -luku kertoo, kuinka suuri osuus vastaajista pitää työpaikkaansa hyvänä tai erittäin hyvänä. Suomalaisen työelämän keskimääräinen Trust Index -luku on 56. Hoivatilojen Trust Index on 98.
”Hoivatiloilla on keskitytty nimenomaan turvallisen sekä avoimen ja luottamusta ruokkivan ilmapiirin rakentamiseen, joten on todella hienoa nähdä, että olemme siinä onnistuneet”, toteaa Hoivatilojen henkilöstöasioista vastaava johtaja Anna Saarinen.