Järvenpään Auerkulma on turvallinen työpaikka, jota lapset ja henkilöstö ovat kiittäneet valoisuudesta ja viihtyisyydestä

Hoivatilat tuo ratkaisuja kaupunkien ja hyvinvointialueiden tilatarpeisiin. Järvenpäässä kiinteistöhankkeiden kokenut kumppani kehitti Keusotelle uudet tilat kaupungilta vuokratulle tontille avaimet käteen -palveluna. Lopputuloksena syntyi käyttäjiltä kiitosta saanut uusi terveellinen ja turvallinen sote-kiinteistö – vuokramallilla ilman hyvinvointialueen omaa investointia.
Järvenpään Auerkulma tarjoaa lyhytaikaista lastensuojelun sijaishuollon vastaanotto- ja arviointipalvelua lapsille ja nuorille Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella.
Auerkulma toimi vuodesta 1972 kiinteistössä, josta alkoi paljastua isoja sisäilmaongelmia. Vanhassa rakennuksessa oli muutenkin runsaasti toivomisen varaa.

– Toimintaa palvelevia harrastetiloja oli alakerrassa riittävästi, mutta kokonaisuus oli sokkeloinen 70-luvun arkkitehtuurin tyyliin, kuvailee Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen lastensuojelun vastaanotto- ja arviointityön palveluesimies Tom Stenman.
“Uutta rakennusta oli kaivattu jo pitkään”, hän toteaa.

Hoivatilat ratkoo osaamisellaan hyvinvointialueiden tilatarpeita. Järvenpään Auerkulman tapauksessa ratkaisu oli uusien tilojen hankinta vuokramallilla. Auerkulma, jossa toimivat ympärivuorokautiset vastaanotto- ja arviointiyksiköt Tammela ja Koivula, luovutettiin asiakkaalle kesällä 2024.
Kokemusta uuden rakennuksen ja tilojen käytöstä arjen työssä on kertynyt reilusti yli puoli vuotta. Käyttäjätason kommenteissa on kuulunut tyytyväisyys: tilat toimivat juuri kuten ne on suunniteltukin. Korkea työturvallisuus ja työhyvinvointi ovat tärkeä osa onnistunutta rakennusta.

– Kun pääsimme tekemään uuden tilan nollasta, saimme siihen toivomaamme näkyvyyttä ja avaruutta. Työturvallisuutta lisää, että henkilökunnan tilat ja toimistotilat ovat lähellä toisiaan. Näin tekijät kuulevat ja näkevät, mitä talossa tapahtuu, sanovat lastensuojeluyksikön esihenkilöt Katja Keitaanniemi ja Terhi Penttilä.
Uusiin tiloihin ollaan erinomaisen tyytyväisiä, sanoo myös Tom. Taloa käyttävältä henkilöstöltä on saatu hyvää palautetta tilojen toimivuudesta ja viihtyisyydestä. Auerkulmassa niin lapset kuin henkilökunta ovat kiittäneet tilojen avaruutta ja valoisuutta. Jokaisella asiakkaalla on oma viihtyisä 12 neliön huone. Talossa on myös yhteisiä tiloja vapaa-ajan viettoon ja harrastamiseen.

– Lapset ovat kommentoineet, että äänieristys toimii hyvin. Vaikka oleskelutiloissa puhutaan, se ei kuulu huoneisiin ja yksityisyys säilyy. Harrastehuone on ollut todella hyvä, sitä on käytetty ahkerasti, kertovat Katja ja Terhi.

Sote-ammattilaiset mukana jo suunnitteluvaiheessa
Kun hanke vanhan Auerkulman korvaavavasta uudisrakennuksesta tuli ajankohtaiseksi, Tom, Katja ja Terhi tulivat koko osaamisellaan mukaan projektiin jo suunnitteluvaiheessa. Työskentely Hoivatilojen kanssa sujui heidän mukaansa jouhevasti – niin prosessin kuin lopputulokseen osalta.
– Yhteistyö Hoivatilojen kanssa sujui mutkattomasti, ja muutostoiveisiin reagoitiin nopeasti. Ainahan jotain voisi toivoa lisää, mutta jos neliömäärä kasvaa, silloin kasvavat myös kustannukset. Joissakin kohdin teimme kompromisseja, mutta onnistuneita sellaisia, Tom sanoo.
“Sanoisin, että 95-prosenttisesti saimme kaikki toivomamme. Saavutettiin hieno kompromissi, ja olemme lopputulokseen tyytyväisiä”, hän täydentää.
Katja ja Terhi kuvaavat projektia kiinnostavaksi myös siksi, että vastaavanlaisia tulee sosiaalialan työntekijän arjessa vastaan vain harvoin.
“Olimme uudella alueella, joten suunnittelussa ja rakentamisessa oli meille hurjan paljon uutta pohdittavaa ja mietittävää. Parhaamme tietysti yritimme ja toimme meidän osaamista projektiin.”
Kun Hoivatilat lupaa kuunnella käyttäjiä suunnitteluvaiheessa, sen se myös tekee, kiittävät Katja ja Terhi.
“Olimme aina työmaakokouksissa mukana, ja siellä meillä käyttäjillä oli oma puheenvuoro. Tehtiin työmaakierroksia ja katsottiin, miten työt etenevät. Olimme myös yhteyksissä Hoivatiloihin kokousten ulkopuolellakin monenlaisista asioista, kun huomioita tuli mieleen.”

Kriisitilanteissa työturvallisuus korostuu
Tom on todellinen sijaishuollon konkari, jolle on kertynyt alan kokemusta ja näkemystä aina 1980-luvulta lähtien. Nykyisessä tehtävässään hän toimii vastaanotto- ja arviointiyksiköiden palveluista vastaavana esimiehenä.
Neljälle vuosikymmenelle ulottuvalla urallaan Tom on nähnyt monissa sotekiinteistöissä ja osastoilla monenmoisia toimimattomia tilaratkaisuja, joista haluttiin nyt eroon. Tilojen helppo hallittavuus on myös työturvallisuustekijä, mikä huomioitiin suunnittelun yhtenä tärkeänä lähtökohtana.
Auerkulmassa lapset viipyvät muutamista päivistä muutamaan kuukauteen. Usein tilanne on kriisi niin lapselle kuin hänen perheelleen. Ja kun puhutaan kriisisijoituksista, on tilojen toimivuus, viihtyisyys ja turvallisuus erityisen tärkeää.
Työturvallisuus alkoi rakentua jo suunnitteluvaiheessa, kun sote-ammattilaisten kommenttien mukaisesti ensimmäisiä pohjasuunnitelmia muutettiin. Huonejärjestystä muokkaamalla asiat loksahtivat paikoilleen.
Auerkulmassa yksiköstä toiseen on helppo yhteys. Toimistot ovat vierekkäin, ja toimistojen jakajana on vain väliovi. Apua saa tarvittaessa nopeasti, kun toinen yksikkö on helposti oven takana. Esimerkiksi sisäänkäyntejä on useita eri puolilla, joten Auerkulmaan tulevat lapset pääsevät erilliseen tilaan eikä heidän tarvitse kulkea yksiköitten läpi.
– Ei kuolleita kulmia, vaan yhtenäistä tilaa. Toimiston ikkunoista nähdään koko yksikkö ja pystytään valvomaan kaikkia tiloja, joissa meidän lapset liikkuvat, sanovat Terhi ja Katja.

Huolella suunniteltu ja toteutettu voi olla paitsi kaikille turvallinen, myös ilo silmälle.
– Lasten vanhemmilta tullut hyvää palautetta siitä, että tilat ovat kauniit. Kaikki on uutta, siistiä ja puhdasta. Tämä tunnelma on heti ovesta sisään tuultaessa vastassa”, kiittää Terhi.