Lapset istuvan pihalla värikkään kankaan päällä ja katsovat kameran yli

Päiväkoti Kutomo

Viihtyisyys, turvallisuus, akustinen toimivuus – niistä on helsinkiläinen päiväkoti Kutomo tehty

Päiväkoti Kutomo Helsingin Kutomokujalla otettiin käyttöön tammikuun 2025 alussa. Luonnonläheiseen ympäristöön Talin liikuntapuiston laidalle valmistuneen kaksikerroksisen päiväkodin uudet tilat tarjoavat monipuolisen, mielekkään ja laadukkaan pohjan pedagogiselle toiminnalle. 

Päiväkoti Kutomo

Asiakas Helsingin kaupunki

Tyyppi Päiväkoti

Sijainti Helsinki

Hoitopaikkojen määrä Suomenkielinen Kutomon päiväkoti 161 paikkaa ja ruotsinkielinen Sockenstuganin päiväkoti 63 paikkaa

Valmistumisaika 12/2024

– Perheet ovat ottaneet uudet tilat ilolla vastaan. Etenkin tilojen kodinomaisuudesta on tullut runsaasti positiivista palautetta. Näihin ihaniin tiloihin lasten on hyvä tulla aloittamaan päiväkotitaivaltaan, sanoo päiväkodin johtaja Matilda Leppäniemi.

– Kutomon toiminnan punainen lanka pohjautuu positiiviseen pedagogiikkaan ja vahvuusperusteiseen varhaiskasvatukseen, määrittelee päiväkodin johtaja Matilda Leppäniemi.

Kutomon lisäksi talossa toimii ruotsinkielinen Sockenstuganin päiväkoti. Kutomon suomenkielisellä puolella on 161 paikkaa ja Sockenstuganissa paikka 63 lapselle, eli koko päiväkodissa on yhtensä 224 paikkaa.

Matildan mukaan arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti, ja käyttäjät ovat löytäneet omat tilansa ja paikkansa. Tilojen ja ympäristön muodostama kokonaisuus tuntuu turvalliselta ja toimivalta, mikä onkin tärkeää, sillä varhaiskasvatuksessa tilojen merkitys käyttäjille on keskeistä.

Laadukkaat tilat tukevat pedagogiikkaa ja merkittävää on myös lasten oikeuksien toteutuminen. Kutomossa halutaan panostaa aitoon läsnäoloon, leikkipedagogiikkaan ja lapsen kohtaamiseen sekä turvallisen ilmapiirin luomiseen.

– Uudet tilat vastaavat tarpeisiimme hyvin. Eteiset ovat tilavat, ja niistä löytyy selkeästi oma tila jokaiselle ryhmälle. Ryhmätiloissa on lepohuonetilat, joissa lapset pääsevät nukkumaan. Kahta ryhmää kohden on pöytäryhmätila, jossa voi joko syödä tai työskennellä pöytäryhmissä, Matilda kertoo.

Kutomon ruokasalit sijaitsevat molemmissa kerroksissa. Lisäksi alakerrassa on muuta salitilaa, yläkerrassa taas tilava liikuntasali.

– Tilavaan ruokasaliin olemme saaneet suunniteltua hyvät aikataulut. Ihanaa, kun saamme olla uusissa ja siisteissä tiloissa.

Ensimmäisinä käyttökuukausina henkilökunnan huomion on saanut erinomainen äänieristys, jota Matilda kiittää todella onnistuneeksi. Päiväkotiin ei ole tehty isoja kaikuvia alueita, vaan hyvin kodinomaisia tiloja lapsille ja henkilöstölle.

Kutomon huolella suunnitellut ja tyylikkäästi käytetyt värisävyt luovat viihtyisää ja kotoista tunnelmaa. Rauhalliseen yleistunnelmaan väriä tuovat lapset tavaroineen. Sävyistä esimerkiksi murrettu tummanvihreä ja puunsävy auttavat metsän laidalla sijaitsevaa Kutomoa sulautumaan ympäristöönsä niin sisältä kuin ulkoa.

Ovesta retkelle suoraan metsään

Päiväkoti Kutomon hanke valmistui ja otetiin käyttöön aikataulussa, sanoo Hoivatilojen hankepäällikkö Panu Pigg. Hoivatilat toteutti päiväkodin vuokramallilla, jossa Helsingin kaupunki on vuokrannut tilat Hoivatiloilta 20 vuodeksi.

– Käyttöönottovaihe on sujunut erittäin hyvin ja kohde on otettu sujuvasti meidän ylläpitoon. Myös kaupungin kanssa kommunikointi on sujunut hyvin, Pigg sanoo.

Päiväkodin hienolla tontilla on poikkeuksellisen paljon puustoa, joka on kaavassa merkitetty säilytettäväksi. Tämä on huomioitu pihasuunnittelussa ja rakentamisvaiheessa. Kutomon sijaintia ja metsäistä ympäristöä hyödynnetään toiminnassa.

– Takapihalta pääsee suoraan metsään, ja luontokasvatus onkin tärkeä osa Kutomon arkea. Ensikokemukset ulkoilusta ja pihasta ovat positiiviset – lapset ovat viihtyneet hienosti. Piha on toiminut mainiosti meidän molemmille päiväkodeille, ja olemme saaneet yhdessä sovittua aikataulut ulkoilulle, Matilda sanoo.

Saman katon alla sijaitsevat Kutomo ja Sockenstugan tekevät muutenkin tiivistä yhteistyötä. Päiväkodit jakavat tiloja keskenään, ja tulossa on erilaisia yhteisiä tapahtumia. Muun muassa vappujuhla ja lauluhetkiä järjestetään ulkona yhteistoimintana.

Myös lasten perheet ja läheiset on huomioitu jo ennen toiminnan aloittamista. Joulukuussa perheille järjestettiin avoimien ovien päivät, jolloin he pääsivät tutustumaan tiloihin yhdessä lasten kanssa.

– Perheet ovat ottaneet uudet tilat ilolla vastaan. Etenkin tilojen kodinomaisuudesta on tullut runsaasti positiivista palautetta. Meillä on mukavia värisävyjä ja sellaiset ihanat tilat, joihin uusien pienten lasten on hyvä tulla aloittamaan päiväkotitaivaltaan.