Satamatien palvelukortteli: Ikäihmiset, lapset ja koirat yhteisöllisesti samassa korttelissa
Elämäntäyteinen yhdessäolo on tärkeässä asemassa Oulun Toppilansalmeen rakentuvassa Satamatien palvelukorttelissa. Kortteliin tuleva Norlandia Toppilansalmi tarjoaa ikäihmisille sekä ympärivuorokautista palveluasumista että yhteisöllistä asumista. Yhteisöllisyys mahdollistuu monin eri tavoin, huolellisen suunnittelutyön lopputuloksena.
Palvelukorttelissa asiakkaat kohtaavat keskenään jokapäiväisessä arjessa: niin ikäihmiset, lapset kuin koiratkin. Hoivakodin lisäksi Oulun Toppilansalmessa aloittaa Norlandian koirapäiväkoti sekä lasten päiväkoti, jonka palveluntarjoaja varmistuu myöhemmin.
Yhteisöllisyyteen on kiinnitetty korttelin toimintoja suunnitellessa erityistä huomiota, kertoo Norlandia Caren hoiva-asumisen liiketoimintajohtaja Mira Ruusunen. Norlandian muista palvelukortteleista on kerätty henkilökunnalta, asiakkailta ja omaisilta palautetta siitä, millaiset ratkaisut tukevat eri toimijoiden yhteiseloa.
Olemme selvittäneet, millaiset tilat palvelevat parhaiten ikäihmisten keskinäistä yhteisöllisyyttä mutta myös korttelin kaikkien asiakkaiden eli koirien ja lasten kanssa tehtävää yhteistyötä. Se näkyy meillä tilaratkaisuissa monella tapaa.
Pihat houkuttelevat ulkoilemaan
Norlandia Toppilansalmen hoivakotiin tulee 90 paikkaa ympärivuorokautiseen yhteisölliseen palveluasumiseen ja 34 asuntoa yhteisölliseen asumiseen. Toimintaa on kuudessa kerroksessa niin, että ensimmäisessä kerroksessa ja kuudennessa kerroksessa sijaitsevat yhteistilat, muut kerrokset ovat asuintiloja.
– Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa toiminta on jaettuna kolmeen kerrokseen erillisiin pienempiin soluihin, eli tilat ovat myös siellä hyvin kodinomaiset, Ruusunen sanoo.
Sekä yhteisöllisen että ympärivuorokautisen asumisen kerroksissa on omat turvalliset, aidatut ulkoilupihat. Ruusunen kuvaa, että sisäpihat on rakennettu kerroksiin niin, että ulkoilu on todella helppoa.
– Ryhmäkodin yhteisestä tilasta pääsee suoraan ulos. Siellä on myös isot ikkunat, joista näkee helposti pihalle, mikä houkuttelee ikääntyneitä lähtemään liikkumaan.
Molemmilla yhteisillä pihoilla on keinuja ja istutuksia, jotka kannustavat mukavaan ajanviettoon ulkona. Yhteisöllisen asumisen sisäpiha on suoraan yhteydessä lasten päiväkodin pihaan. Siitä on helppo kulkea joko suoraan päiväkodin pihan puolelle tai seurata lasten touhuja.
Myös koirapäiväkodin koirat pääsevät ulkoilemaan korttelissa yhteisillä sisäpihoilla, joten koirista pitävät asiakkaat voivat ulkoilla yhdessä niiden kanssa.
– Koirapäiväkodin tilat ovat kuitenkin ykköskerroksessa, millä turvataan, ettei koirien kanssa tarvitse olla tekemisissä, ellei halua, Ruusunen korostaa.
– Olemme kartoittaneet nykyisten palvelukortteliemme hyviä käytänteitä ja hyödyntäneet sitä
Norlandia Toppilansalmen suunnittelussa, Norlandia Caren hoiva-asumisen liiketoimintajohtaja
Mira Ruusunen kertoo.
Tutustuminen alkaa päiväkahveista
Yhteisöllinen asuminen on ikäihmiselle varteenotettava vaihtoehto silloin, kun kotona alkaa tuntea olonsa turvattomaksi tai yksinäiseksi, eikä hereillä ollessa pärjää enää täysin ilman henkilökunnan läsnäoloa.
– Niin varmistetaan, että arki on varmasti turvallista. Yhdessäololla on myös iso aktivoiva merkitys, Mira Ruusunen sanoo.
Palvelukorttelin toimijoiden yhteisestä tekemisestä on tehty jo alustavia suunnitelmia. Kokemus on opettanut, että yhdessäolo lähtee mukavasti liikkeelle esimerkiksi siten, että ikäihmiset käyvät alkuun päiväkahveilla päiväkodin puolella.
– Se on helppo keino tutustua puolin ja toisin. Lapset taas voivat tulla leikkimään hoivakotiin, jolloin tilat tulevat molemmille asiakasryhmille tutuksi, Ruusunen toteaa.
Toiminta muotoutuu paljon asukkaiden omien toiveiden mukaan. Norlandian Tuusulan palvelukorttelissa, jossa yhteistä arkea on vietetty jo pitkään, lapsilla ja ikäihmisillä on yhteisiä askartelukerhoja ja lukupiirejä. Yhteisillä retkipäivillä käydään makkaranpaistossa tai ihmettelemässä, mitä metsässä tapahtuu. Toisinaan mukaan lähtevät koiratkin, Ruusunen hymyilee.
– Odotamme innolla, mitä kaikkea Oulun palvelukorttelissa tullaan keksimään.
Elämää kuhiseva kortteli
Norlandian toiveet tilojen toteutuksesta ovat sujuneet Hoivatilojen kanssa erittäin hyvin. Keskusteluja on käyty paljon siitä, millaisia yhteisöllisen asumisen tarpeet ovat ja miten toiminnan halutaan arjessa näkyvän.
– Olemme löytäneet yhdessä hyvät ratkaisut. Yhteistyö on ollut hedelmällistä kaikkien osapuolten kesken, Ruusunen sanoo.
Satamatien palvelukorttelista on muotoutumassa aktiivinen kokonaisuus, sillä kortteliin tulee myös muita toimijoita. Ruusunen näkee ikäihmisten kannalta tärkeänä ja mielekkäänä, että alueella on hoivakodin lisäksi muutakin elämää.
– Alakerrassa voi käydä kampaajalla tai jalkahoitajalla tai ravintolassa syömässä. On myös muistisairaalle hyväksi, että on asioita mitä seurata ja mihin osallistua. Menemme näin enemmän sitä kohti, että ikäihmiset ovat osa yhteiskuntaa myös tässä elämänvaiheessaan.