Siirry pääsisältöön

Tiedotteet

Suomen Hoivatilat Oyj: Suomen Hoivatilat Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2017 on julkaistu

Suomen Hoivatilat Oyj

Pörssitiedote 6.3.2018 kello 08.00 EET

Suomen Hoivatilat Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2017 on julkaistu

Suomen Hoivatilojen vuosikertomus vuodelta 2017 on julkaistu Hoivatilojen verkkosivuilla osoitteessa www.hoivatilat.fi/sijoittajille/raportit-ja esitykset/. Vuosikertomuksen PDF-tiedosto on lisäksi tämän tiedotteen liitteenä.

Vuosikertomus sisältää hallituksen toimintakertomuksen, konsernitilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen sekä selvityksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä.

Lisätietoja:

Riikka Säkkinen, viestintäpäällikkö, p. 040 524 2768, riikka.sakkinen@hoivatilat.fi

SUOMEN HOIVATILAT OYJ

Hoivatilat lyhyesti:
Suomen Hoivatilat Oyj on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat on perustettu vuonna 2008 ja yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo noin 50 suomalaisen kunnan kanssa ja käynnistänyt yli 120 kiinteistöhanketta eri puolille Suomea. Yhtiö listautui Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle 1.3.2017.

Takaisin ylös