Siirry pääsisältöön

Tiedotteet

Hoivatilat Oyj: Hoivatilat Oyj:lle ”Vuoden Hallitusjäsen” -tunnustus 

Hoivatilat Oyj:lle ”Vuoden Hallitusjäsen” -tunnustus 

Hoivatilat Oyj saa Vuoden 2019 hallitusjäsenvalinnasta tunnustuksen, joka jaetaan pörssiyhtiöille vuosittain Stanton Chasen kokoaman valitsijaraadin toimesta. Raati perehtyi yhtiöiden strategiaan, hallintomalliin, omistusrakenteeseen ja hallituksen kokoonpanoon ja peilaten näitä kunkin ehdokkaan tuomaan kontribuutioon.

Valitsijaraadin mielestä Nathalie Clémentin valinta Hoivatilojen hallitusjäseneksi edustaa vastuullisuuden painoarvon kasvua hallituksen agendalla, tunnistaa oivallisesti liiketoiminnan kehitystrendin sekä on hyvin kiinni ajassa. Lisäksi se edustaa pitkälle vietyä loppuasiakasajattelua. Tällä hetkellä Clément toimii Konecranes Oyj:n yritysvastuujohtajana.

”Hoivatilojen hallituksen kokoonpano on laadukas ja pitkäjänteisen rakentamisen tulos”, sanoo Pertti Huuskonen, hallituksen puheenjohtaja Hoivatilat Oyj. ”Olemme yhtiön hallintomallin mukaisesti pyrkineet kehittämään hallituksen kokoonpanoa järjestelmällisesti vastaamaan eri kehitysvaiheita.”

Stanton Chasen kokoama raati on vuodesta 2011 lähtien käynyt läpi vuosittain kaikki Suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusjäsennimitykset. Tavoitteena on kiinnittää huomiota valintaprosessin ammattimaisuuteen ja kannustaa valitsijoita tunnistamaan ja valitsemaan uusia hallitusjäseniä, joiden kompetenssi tukee yrityksen strategiaa ja joiden valinta lisää diversiteettiä. Raati myöntää ”Vuoden Hallitusjäsen” -tunnustuksen pörssiyhtiölle, jonka nimitys parhaalla tavalla vastaa oheisia kriteerejä.

Lisätietoja:

Jussi Karjula 
toimitusjohtaja
p. 040 773 4054
jussi.karjula(a)hoivatilat.fi

Jakelu:

Keskeiset tiedotusvälineet
www.hoivatilat.fi



Hoivatilat lyhyesti:

Hoivatilat Oyj on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat on perustettu vuonna 2008 ja yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo noin 60 suomalaisen kunnan kanssa ja käynnistänyt yli 180 kiinteistöhanketta eri puolille Suomea.



Liitteet

Takaisin ylös