Hoivatilalainen esittäytyy -Rakennuttajapäällikkö Ari Hyvärinen
Oulu on ollut kotikaupunkini rakentamistekniikan opinnoistani lähtien, mutta alun perin olen kotoisin Piippolasta. Harrastuksiini kuuluvat ympärivuotinen pyöräily ja avantouinti, jota olen harrastanut jo parikymmentä vuotta. Kesäisin vietän paljon aikaa mökillä, jossa marjastamalla ja metsää hoitamalla voi nauttia luonnosta ja oman tekemisen konkreettisesta jäljestä. Olen toiminut rakennuttamisen tehtävissä myös ennen Hoivatiloilla työskentelyä.
Millainen on työnkuvasi Hoivatiloilla ja mikä siinä on parasta?
Hoivatiloille tulin keväällä 2013, yrityksen kolmanneksi työntekijäksi. Vastuullani on huolehtia ja valvoa rakennuttamisen tehtävien toteutumisesta hankkeissa. Työnkuvaani kuuluu neuvotteluja, sopimuksien laadintaa, työmaakokouksia järjestelyineen sekä työmaakäyntejä niin rakentamisen aikana kuin sen jälkeenkin. Vastuullani on tyypillisesti useita hankkeita yhteistyökumppaneineen, joten kokonaisuuden hallinta vaatii erittäin hyvää dokumentaatiota ja yhteistyötaitoja. On aina ilahduttavaa ja palkitsevaa, kun hanke saadaan valmiiksi ja luovutetaan käyttäjälle.
Työtehtäväni ovat kehittyneet Hoivatilojen mukana. Nykyään teemme paljon laajempaa valvontaa ja käytämme apuna kumppaneita ja konsultteja. Kumppanit tietävät meidän vaatimuksemme, mutta päätökset tehdään viime kädessä meillä. Verkoston luominen luotettavista yhteistyökumppaneista on ensiarvoisen tärkeää, mikä on korostunut vuosien saatossa.
Pidän vaihtelevasta työstä – rakennuttajapäällikön tehtävä sisältääkin sopivassa suhteessa reissaamista ja toimistopäiviä. Viime aikoina olen työskennellyt paljon projekteissa Savossa ja Keski-Suomessa.
Lisääntynyt rakennuttaminen julkiselle sektorille on ollut hienoa ja opettavaista, ja olemme olleet ensimmäisenä kehittämässä vuokramallia julkisen tahon toimijoiden kanssa. Vuosien varrella kohokohtia ovat olleet uusien kiinteistökonseptien, kuten kouluhankkeiden ensimmäiset toteutukset ja pian valmistuva osakokonaisuus 16-kerroksisesta Kuopion Portti -hankkeesta, jota teemme pitkäaikaisimman yhteistyökumppanimme Laptin kanssa.
Mielenkiintoista on ollut seurata yritykseen kolmantena tulleen työntekijän silmin Hoivatilojen kehityskaarta ja kasvuyhtiön kansainvälistymistä. Parasta Hoivatiloilla on työkaverit, tunnelma toimistolla ja se, että saa työllään aikaan konkreettisia asioita, joilla on merkitystä asiakkaalle.
Mitä vastuullisuus tarkoittaa sinulle yrityksemme toiminnassa?
Ensimmäisenä mieleeni nousee yhteiskunnallinen vastuu: tulee pyrkiä valitsemaan yhteistyökumppanit, jotka hoitavat sen tontin hyvin. Valitsemme oikean tekijän oikeaan paikkaan.
Vastuullisuutta on myös se, että vastataan asiakaslupauksiin. Pidetään kiinni siitä, mitä asiakkaallemme on luvattu. On tärkeää varmistaa kiinteistön käytettävyys, kestävyys, terveellisyys ja turvallisuus – rakennusten tulee olla asianmukaisesti tehtyä ja toimia tarkoituksessaan parhaalla mahdollisella tavalla. Osana kehitystyötä keräämme valmiista kohteista käyttäjäpalautetta ja teemme jatkuvaa arviointia.
Asiakkaiden kiinnostus vastuullisiin valintoihin on kasvanut. Myös vaatimukset ovat lisääntyneet, ja niihin on vastattu esimerkiksi kosteudenhallinnan toimintamalleilla, kuten Kuivaketju10. Meidän vastuullamme on olla perillä ajantasaisista määräyksistä ja käytännöistä ja tuoda ne myös asiakkaidemme tietoon.
Panostamme alusta alkaen kohteeseen sopiviin ja tarkoituksenmukaisiin energiaratkaisuihin. Käytämme tyypillisesti puuta tarkoituksenmukaisissa rakennuksissa ja paikoissa, ja huomioimme ilmastonmuutoksen suunnitteluratkaisuissa ja materiaalivalinnoissa.
Rakennuttajan tehtävänä on valvoa myös työturvallisuutta, työturvallisuusvastuun ollessa kuitenkin urakoitsijalla. Tehtäviini valvojana lukeutuu varmistaa, että käytetään hyväksyttäjä toimintatapoja.
Mitä näet tapahtuvan rakennuttamisessa tulevaisuudessa?
Rakentamisala on menossa ajattelumalliltaan selvästi ekologisempaan suuntaan. Toivon, että sitä toteutetaan aidosti eikä vain mielikuvallisesti.
Ekologisuus on lähellä omaa sydäntäni ja haluan viedä sitä eteenpäin myös Hoivatiloilla. Mielestäni ekologisuus tarkoittaa energiatehokkuuden lisäksi esimerkiksi sitä, että rakennukset toimivat älykkäästi, jopa ilman paikoin turhankin monimutkaista teknologiaa.
Kiinnostukseni kohdistuu muun muassa hengittäviin ratkaisuihin. Tavoitteena on saada sopivien ja terveellisten valintojen kautta hyvinvoiva ja kestävä rakennus. Hirsirakentaminen on nyt kovassa huudossa ja pysyy varmasti pitkään.
Aurinkoenergia on nouseva trendi, ja haluan itsekin löytää hyviä mahdollisuuksia sen hyödyntämiseksi. Onnistuisikohan palvelutaloihin sijoittaa aurinkopaneeleilla toimivat latauspisteet sähköisiä apuvälineitä varten?