Artikkelit | 13.8.2020

Luontevasti saman katon alla

Palveluntarjoajana Rykmentinpuiston Toiveiden korttelissa toimii Norlandia Health and Care Group, joka tuo kortteliin päiväkodin, hoivakodin, tuetun asumisen palvelutalon, deli-kahvilan ja koirapäiväkodin.

Kyseessä on yritykselle monella tapaa merkittävä hanke: ensimmäinen
vanhushoivakohde Suomessa, ensimmäinen monisukupolvinen palvelukortteli samalta palveluntarjoajalta sekä Norlandian ensimmäinen asuntomessukohde.

– Laajuudessaan tämä on todella ainutlaatuinen kohde: koko perheen palvelut saa saman katon alta, vauvasta vaariin ja koiraan asti. Nyt pääsemme myös viemään Suomen hoivakenttää uuteen suuntaan ja positiivisten uutisten pariin sillä saralla, kertoo Norlandia Päiväkotien maajohtaja Miia Kollin.

Toiminnan suunnittelun ytimessä on yhteisöllisyys, ja sen toteuttamiseen erinomaiset mahdollisuudet. Arkinen yhteistyö on tavanomaista luontevampaa, kun ollaan valmiiksi samoissa tiloissa. Ei tarvitse lähteä erikseen vierailulle.

– Ohjelma pyritään rakentamaan niin, että on luontaista yhteistä tekemistä, josta kaikki löytävät ilon. Haluamme samalla vaalia suomalaisia perinteitä. Olipa kyse sitten perinneruoan tai -leivonnaisten valmistamisesta tai perinteisten puhdetöiden kuten saunavihtojen tekemisestä, ei lapsille voisi olla parempaa opettajaa kuin ikäihmiset, suunnittelee Kollin.

Palvelukorttelin oma kokki valmistaa ruoat päiväkotiin ja hoivakotiin, ja Norlandian deli-kahvila kutsuu vierailijat ja alueen asukkaat kahville tai lounaalle. Delistä voi myös ostaa mukaan vaikkapa perheen iltaruoat omaa arkea helpottamaan.

Uutena juttuna palvelukorttelin keskiöön tulee päiväkoti koirille. Kollinin mukaan esimerkiksi Ruotsissa toimintamalli on jo aika yleinen, ja Suomessakin kiinnitetään entistä valveutuneemmin huomiota siihen, ettei perheen lemmikki ole liian pitkiä aikoja itsekseen. Palveluasumisen piiriin tuleva ikäihminen voi saada rakkaan lemmikin lähietäisyydelle, toisaalta lapset pääsevät moikkaamaan oman perheen koiraa päivän aikana. Yhteisiä aktiviteetteja, kuten koiralenkkejä, voidaan toteuttaa, mutta koirille on myös oma rauhaisa ulkoilupiha. Asiakaspaikkoja koirapäiväkotiin tulee kymmenkunta.

Hoivatilojen kanssa Norlandia on tehnyt pitkään yhteistyötä kiinteistöhankkeissa varhaiskasvatuksen saralla. Toteutuneita kohteita on reilusti toistakymmentä, muun muassa Siilinjärvellä, Kuopiossa, Sastamalassa, Sipoossa ja Espoossa.

– Kumppanuus on ollut sujuvaa, alkusysäyksestä siihen, että meillä on tilojen avaimet kädessä sovittuna päivänä. Hoivatilojen palvelulupaus on toteutunut jokaisessa kohteessa erittäin hyvin, ja myös tätä laajempaa kokonaisuutta on ollut hyvä toteuttaa heidän kanssaan. Palvelukortteli, joka vieläpä tulee yhdeltä palveluntarjoajalta, on kunnille erinomainen vastaus lapsimäärien pienenemisen ja ikäihmisten määrän kasvun tuomiin haasteisiin. Kiinteistöjen muuntokelpoisuutta voidaan ennakoida jo rakennusvaiheessa, toteaa Kollin.

Edellinen Seuraava