Artikkelit | 28.3.2024

Hoivatilalainen esittäytyy: Hankepäällikkö Panu Pigg

Tilatarpeita ratkotaan hankekehityksessä tarkalla korvalla

Hoivatilalainen esittäytyy -sarjassa hoivatilalaiset kertovat itsestään ja työnkuvastaan. Hankepäällikkö Panu Pigg miettii, mikä häntä työssään viehättää ja miten hankekehityksessä otetaan huomioon asiakkaan toiveet ja tarpeet.

”Hankekehityksessä olennaista on, että asiakasta kuunnellaan aidosti ja pyritään löytämään ratkaisut juuri heidän tilatarpeisiinsa”, toteaa Hoivatilojen hankepäällikkö Panu Pigg.

Olen työskennellyt Hoivatiloilla nyt kolme ja puoli vuotta. Asustelen vaimon ja lapsikatraan kanssa Oulunsalossa omakotitalossa. Perhe on minulle tärkeä ja iloinen asia, joka toimii sopivana vastapainona työnteolle. Vapaa-ajalla harrastan jääkiekkoa, sählyä ja padelia. Tärkeitä ovat myös kaveriporukan kanssa yhdessäolo ja saunaillat.

Valmistuin Oulun yliopistosta tuotantotalouden diplomi-insinööriksi 2010. Vuoden 2009 kesällä muutimme perheen kanssa Helsinkiin ja siirryin tekemään lopputyötä ABB:lle. Kesätöiden ja lopputyön kautta jäin sinne pidemmäksi aikaa, ja olin konsernin eri puolilla töissä 2018 asti. Sieltä siirryin pariksi vuodeksi vakuutusalalle LähiTapiolalle projektipäälliköksi tekemään tuote- ja palvelukehitystä.

Hoivatiloille siirryin helmikuussa 2020. Työn hakemiseen vaikutti paljon kaipuu Ouluun. Asuimme Helsingissä, mutta olin opiskellut Oulussa ja vaimoni on Oulusta kotoisin, joten tuli halu muuttaa takaisin Pohjois-Suomeen. Työpaikka Hoivatiloilla kuulosti todella mielenkiintoiselta ja työnkuva oli sopivan vaihteleva. Kiinteistöala oli itselleni uusi aluevaltaus, ja halusin kovasti kokeilla sitä.

Hoivatiloilla ratkaisevaa oli, miten hyvin käytännön asiat sai hoidettua. Myös varsinainen hakuprosessi oli mukava, sen aikana käytiin monta hyvää keskustelua. Päätös oli helppo.

Millainen on työnkuvasi Hoivatiloilla?

Hankepäällikön työnkuva on hyvinkin vaihteleva. Alun perin kollegani Elinan työtehtävät siirtyivät minulle hänen jäädessään äitiyslomalle, ja niissä on ollut paljon projektinhallintaan ja hankkeisiin liittyviä asioita. Olen ollut mukana myös prosessi- ja järjestelmäkehityksessä.

Vastaan osaltani hankkeisiin liittyvistä sopimuksista ja niiden valmistelemisesta. Minulla on myös vetovastuuta julkisista kilpailutuksista. Peruslähtökohtana Hoivatiloilla on, että katsotaan, mitkä tehtävät tuntuvat luontevilta ja millaisiin asioihin työntekijällä olisi annettavaa. Oma työni on painottunut hankekehittämiseen. Julkisten hankkeiden lisäksi omalle työpöydälle on tullut yhä enemmän hankkeita yksityisille operaattoreille.

Millä tavoilla hankekehitystä toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa?

Hoivatiloilla asiakasta aidosti kuunnellaan hankekehityksen aikana. Emme tyrkytä ja tuputa omia ajatuksiamme ja ideoitamme, vaan käymme keskustelua ja poimimme asiakkaalle tärkeät painotukset ja heidän tarpeensa. Valikoimme alueet ja sijainnit tarkasti sekä tartumme aktiivisesti potentiaalisiin mahdollisuuksiin.

Haluamme olla koko prosessissa lähellä asiakasta ja ratkaista nimenomaan heidän tilatarpeitaan. Seuraamme, mitä ympärillä tapahtuu esimerkiksi markkinoiden suhteen. Sillä tavoin varmistamme, että meillä on tarjota asiakkaille sopivia ratkaisuja oikeilla sijainneilla.

Haluamme osallistaa asiakkaat suunnitteluun ja hankkeen eri vaiheisiin. Toisaalta haluamme myös, että meillä on vahva suunnitteluohjaus. Siten varmistetaan toimivat, turvalliset ja järkevät tilat. Välillä tämä on tasapainoilua ja erilaisten näkökulmien läpikäyntiä. Tähän auttavat selkeät perustelut, ammattitaito ja hyvä keskusteluyhteys.

Perusajatuksena on se, että me emme tee tiloja itsellemme vaan asiakkaalle, vaikka ne tulevatkin meille pitkäaikaisomistukseen.

Miten asiakkaiden toiveet ja tarpeet otetaan huomioon hankkeen eri vaiheissa?

Osallistamme asiakkaita heidän halujensa ja tarpeidensa mukaan niin suunnitteluun kuin työmaakokousprosessiin. Toiset arvostavat sitä, että he voivat jättää vastuun meille ja toiset haluavat vaikuttaa ja olla mukana.

Tärkeä uudistuksemme on hanketiedotteet, joissa kerromme asiakkaalle kuukauden välein hankkeen etenemisestä. Tiedotteissa kerrotaan yleistilanteesta, seuraavista vaiheista ja muista tärkeistä ajankohtaisista asioista. Näin asiakkaan on helpompi hahmottaa kokonaiskuva ja reagoida itselleen tärkeisiin asioihin.

Mikä Hoivatiloilla on parasta?

Hoivatilat on huipputyöpaikka monellakin mittarilla. Työkaverit ovat mahtavia ja työilmapiiri tosi hyvä. Koen, että meillä työnantaja pitää aidosti huolta työntekijöistä ja heidän jaksamisestaan. Vastuuta uskalletaan ja osataan antaa niin paljon kuin sitä jaksaa kantaa ja kykyjä riittää. Minua se on motivoinut paljon.

Täällä ihmisiä kuunnellaan ja saa olla oma itsensä. Työporukassa on yritteliästä ja innostunutta väkeä: juuri oikeanlaista ammattiylpeyttä löytyy. Omaa osaamistaan pystyy kehittämään aika hyvälläkin vauhdilla, kun on mukava tehdä töitä ja kokee, että työpaikassa viihtyy.

Edellinen Seuraava