Hoivatilat toteuttaa Espooseen koulun vuokramallilla - Hoivatilat

Hoivatilat toteuttaa Espooseen koulun vuokramallilla

Hoivatilat Oyj on valittu toteuttamaan Espoon kristillisen koulun ja päiväkodin uudisrakennushanke Espoon Matinkylään. Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys teki hankintapäätöksen 25.11.2019. Hoivatilat toimii hankkeessa rakennuttajana ja rahoittajana sekä jää kiinteistön vastuulliseksi omistajaksi. Valmis koulu luovutetaan käyttäjille elokuussa 2021. Koulussa on tilaa noin 500 oppilaalle ja rakennuksen pinta-ala on yli 6000 m2. Vuokrasopimuksen kesto on 25 vuotta ja sopimuksen arvo on noin 30 miljoonaa euroa.

”Iloitsemme siitä, että pääsemme toteuttamaan merkittävän kouluhankkeen Espooseen. Tämä on Hoivatiloille jo neljäs koulusopimus kuluvalle vuodelle, joten olemme tyytyväisiä koulusektorin tuloksiin. Suomessa on käynnissä hankintatapojen murros. Yhä useammin tilat hankitaan palveluna. Parhaillaan monet kunnat ja kaupungit valmistelevat investointihankkeita vuokramallilla toteutettavaksi. Tämäkin kilpailutus osoittaa, että vuokramalli on toimiva hankintamuoto”, toteaa Hoivatilat Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Karjula.

”Pitkäaikainen vuokrasopimus luotettavan kumppanin kanssa mahdollistaa, että voimme keskittyä ja investoida ydintoimintaamme opetuksen laatuun sekä jokaisen lapsen kasvuun kohti yksilöllistä potentiaaliansa. Uusi koulurakennuskampus erikoisluokkineen ja liikuntatiloineen tarjoaa ajanmukaisen, turvallisen ja ekologisen ympäristön toiminnallemme. Koulutoiminnan ulkopuolella rakennus palvelee monipuolisesti espoolaisten perheiden ja yhteisöjen harrastus- ja kokoontumistarpeita”, kertoo Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Lea Kiiski.

Lisätietoja:

Jussi Karjula
toimitusjohtaja
p. 040 773 4054