Lohjan 2021 asuntomessualueen taide syntyy historian ja luonnon inspiroimana - Hoivatilat

Lohjan 2021 asuntomessualueen taide syntyy historian ja luonnon inspiroimana

Kesän 2021 Asuntomessut pidetään Lohjan Hiidensalmessa. Asuntomessualueella on oma taideohjelma, joka tavoitteena on lisätä sekä asukkaiden että alueella vierailevien viihtyvyyttä. Taideohjelmaa koordinoi lohjalainen taiteilija Pasi Rauhala. Ohjelman ensimmäisen vaiheen muodostavat kolme teosta, jotka valmistuvat asuntomessuihin mennessä. Teokset toteuttavat avoimessa portfoliohaussa valituksi tulleet Kim Jotuni, Laura Mertz ja Anne Meskanen-Barman.

Jo aiemmin julkistettu Kim Jotunin Uitto on teräksestä ja värillisestä lasista muodostuva teos, joka kuvastaa puunuittoa ja kunnioittaa siten alueen sahahistoriaa. Suurikokoinen teos tulee Lohjan Vuokra-asuntojen porraskäytävään säleiköksi, ja se näkyy Lohjan pohjoisen sisäänajoväylän, Karstuntien suuntaan.

TA-Yhtiöiden asumisoikeustaloon valittiin lohjalaisen Laura Mertzin maalaus, joka toteutetaan muraalina talon pohjakerroksen ulkoseinään. Taiteilijaa inspiroivat alueen luonto ja menneisyys. Kauempaa muraali antaa abstraktin vaikutelman, mutta lähempää tarkasteltuna siitä erottuu hieman arvoituksellisia eläinhahmoja. Maalauksen luonnonläheinen värimaailma huokuu metsän henkeä. Teos avautuu kerrostalokorttelin sisäpihan suuntaan, ja ilahduttaa siten asukkaiden lisäksi muun muassa kortteliravintolassa asioivia. Laura Mertz on valmistunut Robertson School of Media and Culture -oppilaitoksesta ja vaikuttaa tällä hetkellä Berliinissä.

Hoivatilojen rakennuksen taiteesta vastaa espoolainen Anne Meskanen-Barman, jonka pöllö-aiheinen teos näyttäytyy kerrostalokorttelin ja pientaloalueen yhdistävän Taapeliaukion suuntaan. Teoskokonaisuus muodostuu useammasta, hieman pehmolelu-tyylisestä alumiinisesta pöllöpatsaasta. Aikuisen pöllön ja poikasten muodostama kokonaisuus symboloi huolenpitoa, joten se sopii erityisen hyvin Hoivatilojen rakennukseen. Teoksen tarkoitus on tuottaa löytämisen iloa ja toimia inspiraation lähteenä sekä hoivakodin että päiväkodin asukkaille. Meskanen-Barman on Kankaanpään taidekoulusta valmistunut, palkittu kuvanveistäjä. Hänen teoksiaan on mm. Oulun, Helsingin, Jyväskylän, Rovaniemen ja Keravan kaupungin kokoelmissa.

Lohjan asuntomessualueen neljäs taidekohde toteutuu messujen jälkeen, ja toteutuspaikkaa kartoitetaan parhaillaan. Taiteilija tullaan valitsemaan avoimella valtakunnallisella haulla vuoden 2021 aikana. Taideteokset ja niiden ylläpito kustannetaan Hiidensalmen taiderahastosta, joka koostuu Lohjan kaupungin osuudesta ja alueen rakentajilta kerätyistä taidemaksuista sekä Taiteen edistämiskeskukselta saadusta avustuksesta. Taiteen rahoittamiseen tulevat osallistumaan myös Asuntomessujen jälkeen alueelle rakentavat tahot.