Artikkelit | 30.11.2022

Puu syrjäytti betonin asumisyksikössä Jyväskylässä

Hoivatilat ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr voittivat vajaat kaksi vuotta sitten Jyväskylän kaupungin tontinluovutuskilpailun, jolla haettiin toteuttajaa kehitysvammaisten ihmisten asumispalveluyksikölle. Kodikas ja monipuolinen Rinnekoti Vehka valmistui viime talvena.

Kompaktille tontille, kerrostalojen ja omakotitalojen väliin, sijoittuvan asumispalveluyksikön rakennukset muodostavat suojaisan ja viihtyisän pihapiirin.

Vehka ei kaikilta osin mukaile tyypillisiä asumisyksikköjä: käytävämäisen ratkaisun sijaan kodit ja toiminnot kiertyvät sydänosien ympärille, ja rakennukset ovat betonin sijaan puurunkoisia. Luontoon tukeutuvia Green Care -menetelmiä hyödyntäen suunnitellun kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Avario.

Ulospäin puurakenteiset talot kätkevät tyypillisesti sisäänsä betonirungon, mutta tähän kohteeseen haluttiin toisenlainen ratkaisu. Betonia on vain perustuksissa, rungoltaan rakennukset ovat puuta. Kohteen pääsuunnittelija, arkkitehti SAFA Markku Ranne kertoo, että kohteesta haluttiin kodinomainen, ja puu lämpimänä ja pehmeämpänä materiaalina tuo rakennukseen ihmisläheistä tunnelmaa. Lisäksi puurakennus on akustisesti miellyttävä.

Puurunkoisen rakennuksen toteutuksessa muun muassa palomääräykset ja tietyt rakenneratkaisut ovat hieman haastavampia, mutta Ranne toteaa ammattitaitoa Suomesta kyllä löytyvän. Sisustuksessa puuta käytettiin niin paljon kuin palomääräykset antoivat myöten, esimerkiksi yhteistilojen seiniä on verhoiltu palosuojakäsitellyllä vanerilla.– Vähäpäästöisempi puurakentaminen kehittyy koko ajan ja tulee valtaamaan alaa betonirakentamiselta enenevissä määrin. Ja meillähän on metsää, josta puuta ottaa, joten kehityssuunnalla on vaikutusta myös kansantalouteen, summaa Ranne.

Erilainen ja onnistunut kokonaisuus

Rinnekoti Vehka tarjoaa kodin kehitysvammaisille ja autismikirjon henkilöille. Vehkan isommassa, kaksikerroksisessa rakennuksessa on 21 asuntoa vahvempaa tukea tarvitseville henkilöille ja erillisessä rivitalossa kuusi tukiasuntoa itsenäisempään asumiseen.

Vahvemman tuen asunnot jakautuvat neljään viiden asunnon ryhmään, joille kullekin on omat oleskelutilansa. Molemmissa kerroksissa on yhteinen keittiö ja käynti viherhuoneeseen. 29-neliöisissä tukiasunnoissa on omat pienet keittiöt ja terassit. Kaikissa asunnoissa on omat kylpyhuoneet.

Vehka poikkeaa tavanomaisesta asumispalveluyksiköstä myös siten, että kodit ja toiminnot ikään kuin kiertyvät keskuspaikan, sydänosan, ympärille, käytävämäisen ratkaisun sijaan.

– Kaava kyllä ohjasi hieman toisen tyyppiseen rakentamiseen, mutta otimme tietoisen riskin ja käsittelimme tontin eri tavalla. Pääsimme tekemään oman näköistä ratkaisua ja toteuttamaan tilaajan toiveita kodinomaisesta, turvallisesta ympäristöstä, sanoo Markku Ranne.

Hankkeen projektiarkkitehti Heikki Kilpijoki kertoo, että käytävämallista poikkeamalla saatiin suunnitteluratkaisuun mielekkyyttä ja viihtyisiä tiloja – koteja. Näkymiä on avattu koko rakennuksen läpi ja rakennuksesta ulos, viehättävälle piha-alueelle. Turvallisessa pihapiirissä on helppo liikkua myös apuvälineillä ja mukava viettää aikaa vieraiden kanssa.

Green Care -ajattelumallissa luonnon halutaan olevan läsnä tontilla myös kaupunkiympäristössä, ja Vehkassa nähdään, että kompaktillekin tontille mahtuu siis paljon erilaisia elementtejä asumisviihtyisyyttä ja aktiviteetteja lisäämään: Pihapiirissä on erilaisia osioita toimintaan ja oleskeluun, kuten istutusaltaat, talvipuutarha, suihkulähde ja oleskeluryhmiä. Kevyemmän tuen asunnoilla on oma atrium-pihansa.

Heikki Kilpijoki kuvailee kokonaisuutta palapeliksi, jossa kaikki osat loksahtivat juuri oikein paikoilleen: kohdetta oli hyvin mielekästä suunnitella ja viedä eteenpäin ja lopputulos on todella onnistunut.

Hoivatilojen rakennuttajapäällikkö Tuomas Alanko kertoo rakentamisvaiheen sujuneen hyvin, vaikkei kohteen toteutus ollut tavallisimmasta päästä. Täysin puurakenteinen rakennus edellyttää paljon erityisellä huolella tehtäviä työvaiheita, kuten sääsuojaus runkovaiheessa. Rakentamiseen vaikutti myös sijainti tiiviillä asuinalueella kerrostalojen ja omakotitalojen välissä. Urakoitsijana kohteessa toimi laukaalainen RPP Rakennus Oy.

– On hienoa nähdä, että kunnianhimoisen hankkeen lopputulos vastaa suunnitelmia. Puu ja luonto muutenkin näkyvät vahvasti niin sisällä kuin ulkonakin. Kodikkuuden ja viihtyisyyden suhteen tämä hieno kohde on kyllä erityisen onnistunut, iloitsee myös Alanko.

Edellinen Seuraava