Toppilan siilojen viereen nousee uusi palvelukortteli – suunnitelmiin kuuluu muun muassa hoivatiloja, kuntosali ja koirien päiväkoti
Satamatien palvelukorttelin on tarkoitus valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä.
Viime vuosina aktiivisena uudisrakentamisen kohteena olleen Toppilan vanhan satama-alueen palvelut täydentyvät reilun vuoden päästä entisestään, kun alueelle nousee uusi palvelukortteli.
Hoivatilat Oyj:n rakennuttamaan ja PAVE-arkkitehtien suunnittelemaan palvelukortteliin tulee ympärivuorokautista palveluasumista sekä yhteisöllisen asumisen asuntoja yhteensä 124 paikkaa. Lisäksi Satamatien palvelukortteliin sisältyy tilat kuntosalille, päivittäistavarakaupalle, omat päiväkodit lapsille ja koirille, muutamalle liiketilalle ja 14 mereen päin suuntautuvalle omistusasunnolle.
Kohteen rakennuspaikkana on Siilotien ja Satamatien risteyksen kohdalla kohonnut 1950-luvulla suunniteltu varastorakennus. Varasto on purettu rakennuksen toisella sivulla olevaa arkadia lukuun ottamatta. Arkadi ja varaston ulkoinen hahmo ovat suojeltuja ja tulevat näkymään myös uudessa rakennuksessa.
Uudessa palvelukorttelissa on arkkitehtiyrityksen toimitusjohtaja Pave Mikkosen mukaan tarkoitus säilyttää satama-alueen historiaa.
– Innoittajana suunnitelmassa toimi Kööpenhaminassa oopperan takana sijaitseva vanha Torpedo-halli, jonne on tehty asuntoja, Mikkonen taustoittaa.
– Tämän rakennuksen on tarkoitus toimia esimerkkinä elävän kaupunkikulttuurin ylläpitämisestä.