Artikkelit | 16.11.2022

Turkuun nykyaikaista palveluasumista keskeisellä sijainnilla

Uutta Herttuankulman asuinaluetta kehitetään Turussa keskustan ja sataman läheisyydessä. Alueelle tulee monipuolisia palveluita sekä uudet kodit yli neljälle tuhannelle asukkaalle.

Yksi rakenteilla olevista kohteista on Hyvinvointikeskus Herttuankulma, joka tulee tarjoamaan tehostettua palveluasumista viihtyisässä, helposti saavutettavassa ympäristössä. Operaattorina hoivakodissa tulee toimimaan Ikifit Oy, tilat rakennuttaa ja niiden omistajaksi jää Hoivatilat.

Ikifitin toimitusjohtaja Leena Laranne toteaa Turussa olevan kysyntää tehostetulle asumispalveluille ja Ikifitillä sen toteuttamisesta vahva ja pitkä kokemus. Laranne odottaa toiminnan käynnistämistä loppuvuodesta innolla. Hän sanoo sijainnilla ja kulkuyhteyksillä olevan suuri merkitys niin asukkaiden omaisten kuin henkilöstön kannalta. Herttuankulman sijainti onkin aivan erinomainen: se sijaitsee vain 2,5 kilometriä Turun keskustasta, lähellä linnaa, jokirantaa ja Kakolanmäkeä, eikä upea Ruissalokaan ole kaukana.

Ikifitille tulee kerrostalon ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen lähes identtiset hyvinvointikodit, Oskar ja Malin. Saman rakennuksen ylempiin kerroksiin tulee vuokra-asuntoyhtiö.

Molemmissa hyvinvointikodeissa on 25 asukashuonetta ja kodinomaiset, viihtyisät oleskelu- ja ruokailutilat sekä saunaosasto. Asukkaat voivat ulkoilla kauniilla viherpihalla ja viettää aikaa myös suurella lasitetulla parvekkeella.

Leena Laranne kertoo, että Herttuankulmassa asutaan yhteisöllisesti ja mahdollisuuksien mukaan harrastetaan ja touhutaan yhdessä. Geriatrinen osaaminen on Ikifitillä erittäin korkealla tasolla ja asumispalvelut perustuvat hyvin pitkälle kuntouttavaan hoivatyöhön: hoivakotien henkilöstöön kuuluu fysioterapeutteja, jotka järjestävät ryhmä- ja yksilöterapiaa. Ateriapalvelut yksiköihin tuottaa saman konsernin yritys, sillä niiden halutaan olevan omissa käsissä. Näin varmistetaan laadukas lähiruoka asukkaille.

Ikifit Oy tuottaa vanhustyön ja kuntoutuksen palveluja usealla paikkakunnalla. Yhtiön kotipaikka on Tampere, jonne on parhaillaan rakenteilla toisenlainen kohde Hoivatilojen kanssa – Valtion lentokonetehtaan vanha pääkonttori Härmälänrannassa saa uuden elämän, kun se saneerataan hoivakoti- ja päiväkotiloiksi sekä asunnoiksi. Yksi yhteinen yksikkö kumppaneilla on entuudestaan, ja Laranne on yhteistyöhön tyytyväinen.

– Hoivatilat on yrittäjää aidosti kuunteleva ja tämän toiveita toteuttava kumppani. He tarjoavat apua kaikkeen mahdolliseen, ja sopimukset pitävät. Jos on jotain korjattavaa, asia hoidetaan nopeasti.

Leena Laranne, toimitusjohtaja, Ikifit

Myös Hoivatiloilla odotetaan innolla uuden yhteisen kohteen avautumista paraatipaikalla Turussa.

– Pääsemme vahvistamaan monimuotoista ja -sukupolvista asumista hienolla uudella alueella keskustan läheisyydessä, iloitsee Hoivatilojen hankekehityspäällikkö Olli Haapio.

Edellinen Seuraava