Blogi | 20.10.2025

Uusi aikakausi on alkanut

Yhteiskunnallisessa ja maailmanlaajuisessa keskustelussa on viime aikoina esiintynyt ajatus uuden aikakauden alkamisesta. Tällä uudella aikakaudella on viitattu erityisesti maailmanpolitiikkaan, suurvaltoihin sekä valtioiden välisiin suhteisiin.

”Vastaamme uuteen aikakauteen asiakaslähtöisellä liiketoimintamallilla, jossa keskiössä on kiinteistöportfolion johtaminen.”
JUSSI VIKMAN

Onko uusi aikakausi alkanut myös toisenlaisessa merkityksessä, ja onko viime vuosien aikana sumuiseksi koettu tulevaisuus viimein avautumassa selkeämpänä eteemme? Miten tämä on nähtävissä esimerkiksi suomalaisessa työelämässä, yritysten liiketoiminnassa, julkisessa taloudessa tai vaikkapa kiinteistö- ja rakennusalalla? Näkökulmia on useita, ja nostan esille niistä muutamia.

Väestön ikääntyminen ja palvelutarpeiden kasvu ovat rakenteellisia asioita, jotka näkyvät voimakkaina trendeinä niin Suomessa kuin Euroopassakin. Hoivakiinteistöinvestoinnit ovat tarpeellisia, koska uusia asukaspaikkoja tarvitaan lisää ja myös nykyisiä hoitolaitoksia täytyy korvata nykyaikaisilla hoivakodeilla. Olemme Aedifica-konsernina Euroopan johtava hoivakiinteistöjen omistaja, ja strategianamme on johtaa kiinteistöportfoliotamme kestävällä tavalla ja vastata markkinoiden tarpeeseen. Kerromme tässä lehdessä useista uusista hoivakotihankkeistamme.

Ratkaistavaksi tulevat myös työvoimakysymykset. Esimerkiksi Suomessa lähihoitajista joka kolmas eläköityy vuoteen 2034 mennessä, sairaala- ja laitosapulaisista jopa yli 40 % (Keva 2025). Kuinka saadaan riittävästi resursseja hoivakoteihin? Ikäihmisen inhimillistä kohtaamista arjessa tulee pitää arvossa jatkossakin. Koneet ja teknologia mahdollistavat ihmisten kohtaamiselle enemmän aikaa. Tämä on hyvä kehityssuunta. Hoivakoti ei ole laitos vaan ikäihmisen koti, kuten Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist kirjoittaa tämän lehden vieraskynäartikkelissa.

Samalla tavalla kuin ikäihmiset hoivakodissa myös työikäiset ihmiset tarvitsevat kohtaamisia työpaikoilla. Työnteon monipaikkaisuus ja toisista ihmisistä etäällä olo haastavat niin yksilöitä kuin yrityksiäkin. Me kehitämme systemaattisesti esihenkilöiden johtamisvalmiuksia muuttuneessa ajassa. Kun huomio on toisessa ihmisessä ja yhdessä tekemisessä, on parhaat edellytykset menestyä! Haluamme pitää kiinni erinomaisesta työpaikasta, josta olemme myös tulleet palkituksi useana vuonna: Hoivatilat ja Aedifica ovat Great Place To Work -sertifioituja yrityksiä.

Hyvinvointialueet pyrkivät saamaan menot ja tulot tasapainoon. Tehtävä ei ole helppo, ja organisoituminen vie aikaa. Kunnilta vuokratut sote-kiinteistöt eivät kaikilta osin vastaa nykyisiä tarpeita, ja uusia tarkoituksenmukaisia tiloja täytyy hankkia oikeisiin sijainteihin. Hankinta on mahdollista toteuttaa investointivapaalla vuokramallin hankinnalla, mistä voit lukea lisää tämän lehden artikkelissa.

Vastaamme uuteen aikakauteen asiakaslähtöisellä liiketoimintamallilla, jonka keskiössä on kiinteistöportfolion johtaminen. Varmistamme asiakkaillemme jatkuvuuden nykyisissä kiinteistöissä ja kehitämme heille uusia hoivakiinteistöjä tarkoituksenmukaisiin sijainteihin. Pitkäjänteinen ja laajempi kumppanuus asiakkaidemme kanssa kantaa pitkälle uudella aikakaudella.

Jussi Vikman
Johtaja, hankekehitys ja asiakkuudet
Hoivatilat Oyj


Ratkaisuja-lehtemme on jälleen julkaistu!

Lue lisää

Edellinen