Artikkelit | 18.10.2024

Yhteisöllinen asuminen kiinnosti

Hyvinvointikeskus Finlandiaan oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan kuluneena kesänä Keravan Uuden ajan rakentamisen festivaalilla eli URF:issa.

Hyvinvointikeskus Finlandiaa esittelivät Keravan Uuden ajan rakentamisen festivaalilla Hoivatiloilta messuesittelijä Sofia Fyrstén, hyvinvointikeskuksen tuleva johtaja Emma Heinä, Ikifitin vastuualuejohtaja Virve Rantala sekä Hoivatilojen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Juho Malmi. Malmi kiitteli heidän hyvää tiimiään ja totesi tapahtuman menneen oikein mukavasti.

Kohde herätti festivaalikävijöissä paljon kiinnostusta, kertovat uutta hyvinvointikeskusta festivaalilla esitelleet Hoivatilojen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Juho Malmi sekä messuesittelijänä toiminut Sofia Fyrstén. Moni tahtoi tietää etenkin yhteisöllisestä asumisesta, joka ei konseptina ole vielä kovin tuttu.

– Monelle kävijälle syntyi oivallus kohdetta kiertäessä: ikäihmisen ei tarvitse olla yksinäinen kodissaan tai hoivakodissa, vaan yhteisöllinen asuminen mahdollistaa kanssakäymisen ja rakennuksissa on tiloja, joissa tehdä toisten kanssa asioita, keskustella ja viettää yhdessä aikaa, Malmi ja Fyrstén kuvailevat.

Festivaalilla hyvinvointikeskuksesta esiteltiin ruokasalia, joka toimii myös yhteisöllisenä tilana, sekä mallikalustettua yksiötä ja kaksiota. Näin pystyi konkreettisesti näkemään, millaisista elementeistä yhteisöllinen asuminen muodostuu.

– Sitten kun ihmisille kerrottiin, että sinne tulee myös esimerkiksi yhteisöllinen olohuone ja kuntosali, konsepti alkoi kunnolla aueta. Huoneen lisäksi asukas saa oman kodin jatkeena yhteisölliset tilat, Malmi tähdentää.

Kävijöitä oli kirjaimellisesti vauvasta vaariin, nuorista pariskunnista ja lapsiperheistä iäkkäämpiin festivaalikävijöihin, jotka pohtivat, voisiko Hyvinvointikeskus Finlandia olla heidän tai heidän omaistensa tulevaisuuden koti. Mahdollisuutta tutustua taloon kiiteltiin paljon, ja myös rakennus itsessään sai kehuja.

Kokonaisuutta pidettiin kodikkaana, ja ruokasaliin sisälle astuessa monen ensimmäinen kommentti oli, että onpa avaraa ja valoisaa. Huoneissa käytetty murrettu vihreä oli monesta mukavan rauhallinen ja lisäsi asuntojen ja muiden tilojen kodinomaisuutta.

Malmin ja Fyrsténin lisäksi kohdetta oli esittelemässä Ikifitiltä hyvinvointikeskuksen tuleva johtaja Emma Heinä ja Ikifitin asumispalveluiden vastuualuejohtaja Virve Rantala. Näin tutuksi tuli myös Keravalla uusi palveluntarjoaja Ikifit, joka vastaa Hyvinvointikeskus Finlandian toiminnasta. Malmi näkeekin URF-festivaalin kaltaisessa tapahtumassa monia hyviä puolia.

– Asunnoista tehtiin varauksia tapahtuman aikanakin. Tällainen tapahtuma mahdollistaa sen, kun ovet taloon ovat kaksi viikkoa auki ja voi tulla vapaasti katselemaan ja tutustumaan hyvällä fiiliksellä.

Lue lisää:

Kuvia Hyvinvointikeskus Finlandiasta

Edellinen