Käräjätuvantien ja Kutomokujan päiväkoti
Helsingin Pitäjänmäkeen ja Torpparinmäkeen valmistuvat päiväkotirakennukset ovat kuin sisaruksia, joilla on paljon yhteistä mutta omat luonteenpiirteensä
Käräjätuvantien ja Kutomokujan uudet päiväkotirakennukset toteutetaan vuokramallilla, jossa Helsingin kaupunki vuokraa tilat Hoivatiloilta 20 vuodeksi. Sekä lasten että henkilökunnan tarpeiden mukainen suunnittelu, laadukas rakentaminen ja huolellinen tekninen toteutus ovat hankkeiden keskiössä.
Arkkitehdin suunnitellessa päiväkotia tärkeä asia on toimivuus – niin teknisesti kuin tiloja käyttävien lasten ja aikuisten näkökulmasta.
– Lisäksi erittäin tärkeää on tilojen viihtyisyys, rauhallisuus, levollisuus ja akustinen toimivuus, sekä turvallisuus monella eri tavalla, sanoo arkkitehti Anne Jaakola.
”Tarvitaan myös eläytymistä lapsen maailmaan ja päiväkodin toimintaan. Siitä saa itsekin paljon iloa, kun miettii, miten lapset käyttävät tilaa ja miltä kaikki näyttää heidän näkökulmastaan”, hän jatkaa.
Jo harjannostajaisiaan viettäneissä päiväkotikohteissa Pitäjänmäen Kutomokujalla ja Torpparinmäen Käräjätuvantiellä ollaan saman asian äärellä, mutta kohteilla on myös omat erityispiirteensä. Molemmat päiväkodit ovat sisäväritykseltään maltillisia, ja julkisivujen väritys on samanlainen.
Kutomokuja tarjoaa tilat 224 lapselle, joista 161 on suomenkielisiä ja loput ruotsinkielisiä. Käräjätuvantien tilat on mitoitettu 196 lapselle.
Tekijät puhuvat hieman eri vaiheessa etenevistä kohteista sisaruksina, joista kummallakin on omat luonteenpiirteensä, mutta myös samankaltaisia rakenteita, teknisiä ratkaisuja ja yksityiskohtia. Tekijäporukkakin on pitkälti sama.
– On luonnollisesti etua, kun kohteet rakentuvat lähellä toisiaan mutta pikkuisen eri rytmissä. Pystymme käyttämään samaa suunnitteluporukkaa ja voimme hyödyntää edellä kulkevan kohteen hyviä ratkaisuja molemmilla työmailla, sanoo molempien päiväkotien pääurakoitsijan AHS Controlin toimitusjohtaja Samppa Ahola.
Valoisa ja harmoninen kokonaisuus Käräjätuvantiellä
Työt etenevät Torpparinmäessä Käräjätuvantie 3:n työmaalla hyvää vauhtia suurista kokonaisuuksista kohti yksityiskohtia. Jo rakennusvaiheessa vaikutuksen tekee sisätilojen valoisuus – kauniin ja virkistävän luonnonvalon runsaus.
Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen tekemän viitesuunnitelman ideaa ja tärkeitä asioita on vienyt eteenpäin lupavaiheeseen ja toteutukseen Verstas Arkkitehdit kohteesta vastaavana arkkitehtina Anne Jaakola.
Jaakola luonnehtii Torpparinmäen uutta päiväkoti- ja leikkipuistorakennusta kompaktiksi rakennukseksi, jonka muoto on tullut melkoisen suoraan viitesuunnitteluvaiheesta.
Ikkunoiden aukotusta on muutettu, samoin rakennuksen väritystä ja hieman kattomuotoa.
Jaakola sanoo, että Käräjätuvantien päiväkotirakennuksen kahden siiven pohjapiirustukset ovat symmetriset, joten tilat toistuvat periaatteessa samalla tavalla molemmissa siivissä ja kerroksissa.
Rakennuksen julkisivuaukotus ja tilamuoto mahdollistavat tilojen käytön monipuolisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palveluihin. Esimerkiksi alkuopetuksen tila on ajateltu niin, että se toimii alkuvaiheessa opetustilana ja myöhemmin päiväkodin tilana.
– Ensimmäisen kerroksen toisesta siivestä osa on alkuvaiheessa alakoulun käytössä, ja tiloja on varattu myös leikkipuistotoiminnalle, Jaakola kertoo.
Uusi päiväkoti sijoittuu perinteiselle rakennuspaikalle, jossa aiemmin toimi 1980-luvun alkupuolella rakennettu monitoimitalo. Jaakolan mukaan tontti sijaitsee mahtavalla paikalla kukkulalla puiston reunalla.
“Rakennuksen keskialueen ruokailutilat avautuvat pihan suuntaan. Todella hienot näkymät avautuvat käyttäjille muutenkin kaikista siivistä joka suuntaan. Kun on rakennettu korkealle mäelle, täältä näkee yllättävän kauas”, hän sanoo.
Alakerrassa keskellä sijaitsevat sosiaalitilat, keittiö, pajatila ja kohtaamotila henkilökunnan käyttöön. Vastaavasti toisessa kerroksessa on liikuntasali, taukotila ja kohtaamotiloja. Siipien välissä luhtitilassa sijaitsee yhteinen sisäänkäyntialue toisen kerroksen toimintatiloihin.
Alkuopetuksen ja leikkipuistotoiminnan piha on eritetty ja molemmilla on oma sisäänkäynti. Myös päiväkodin pihan ulkopuolella oleva puistoalue on heidän käytettävissään.
Vilkkaasti liikennöidyn Kehä I:n läheisyydellä oli oma vaikutuksensa pihan suunnittelun.
– Pihan rakennukset on sijoitettu niin, että ne pysäyttävät kehätien suunnasta tulevaa ääntä ja tekevät suojaisaa piha-aluetta rakennuksen eteen, kertoo Jaakola.
Nykyajan turvallista rakentamista
Molemmat rakentuvat päiväkotirakennukset edustavat joka tavoin nykyajan turvallista rakentamista, kuvaa AHS Controlin Samppa Ahola. Rakennusten keskialueen ytimenä on betonirunko. Alapohja on tuulettuva eli lattiat eivät ole maavaraisia.
RTS-sertifioiduissa kohteissa ympäristöarvoja on mietitty jo suunnittelupöydällä. Rakentamisen aikainen P1-puhtausluokka vastaa erittäin laadukasta nykyrakentamista ja näkyy jo rakennusaikana ympäristön siisteyden ja tilojen puhtauden korkeana tasona. M1-luokitus kertoo materiaalien turvallisuudesta ja sopivuudesta sisätilakäyttöön.
– Molempia kohteita on rakennettu sääsuojassa. Mennyt talvi ei olosuhteiltaan ollut kaikista helpoin, mutta hankkeet ovat edenneet hyvin, sanoo Ahola.
Asuntotuotantoon verrattuna isokin päiväkoti tehdään kohtuullisen nopeassa työajassa, kertoo Ahola. Monet järjestelmät ja automaatiopisteet muodostavat laajan kokonaisuuden, jonka hallinta vaatii kokemusta ja korkeaa osaamista.
“Kohteissa on yhteensovitettu esimerkiksi lukitus, kulunvalvonta, rikosilmoitin, kameravalvonta ja ovipuhelinjärjestelmä. Lisäksi tulee vielä savunpoistojärjestelmä.”
”Molemmat päiväkodit lämmitetään maalämmöllä ja myös jäähdytetään energiakentän kautta. Muuttuva ilmanvaihto säätyy tarpeen mukaan, eli energiatehokkuus on huipussaan. Rakennusten katoilla sijaitsevat aurinkopaneelit.”
Olennaista on, että talon käyttäjien arki sujuu.
– Kun Hoivatilojen tapainen ammattimainen organisaatio hallitsee ja hoitaa kiinteistöä, se kestää pitkään, sisäilma pysyy hyvänä ja talo on energiatehokas, Ahola sanoo.
Harmonisilla sävyillä rauhallista tunnelmaa Kutomokujalla
Myös Kutomokujan päiväkotirakennuksessa Verstas Arkkitehdit jatkoi eteenpäin Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen tekemästä viitesuunnitelmasta.
– Kutomokujalla kädenjälkemme näkyy nimenomaan sisäänkäyntikatoksen suojauksessa. Halusimme lapsille vähän pienempää mittakaavaa ja suojaisempia portaita, kuvaa Anne Jaakola.
Kutomokujalla väriä tulee olemaan kuistien sisäseinissä ja alakatossa. Pimeänä vuodenaikana kuistin väri hohtaa vieressä kulkevalle kevyen liikenteen väylälle.
“Sisätilojen harmoniset sävyt luovat rauhallista yleistunnelmaa, johon lapset tavaroineen tuovat väriä. Kuistin tunnusväri kertoo lapsille selkeästi, missä heidän oma ovensa ja oma kotialueensa ovat. Sama tunnusväri on märkäeteisen lattiassa, mutta se ei jatku enää toimintatiloihin.”
Myös Kutomokujan tontti on hieno, ja vieressä on vielä iso puistoalue.
“Tontilla on poikkeuksellisen paljon puustoa, joka on kaavassa merkitetty säilytettäväksi. Tämä on huomioitu pihasuunnittelussa ja rakentamisvaiheessa.”
Tontille on yksi liittymä, saatto- ja parkkipaikkoja on muutamia. Kohteen lähellä kulkee useita kevyen liikenteen reittejä.