Artikkelit | 19.11.2020

Mitä kuuluu Tuusulan Toiveiden kortteliin?

Hoivatilojen ja Norlandian palvelukortteli valmistui Tuusulan Rykmentinpuistoon loppukesästä 2020. Tiloja on otettu syksyn aikana asteittain käyttöön, ja täydessä vauhdissa toiminta tulee olemaan alkuvuodesta -21. Asuntomessualueen keskiössä on päiväkodin, hoivakodin, tuetun asumisen palvelutalon, koirapäiväkodin ja deliravintolan muodostama ainutlaatuinen kokonaisuus.

Palveluntarjoajana korttelin kaikilla osa-alueilla toimii Norlandia Care Group. Norlandia Päiväkotien maajohtaja Miia Kollin ja Norlandia Hoivan maajohtaja Graziella Vartola kertovat kuulumisia korttelin ensimmäisiltä kuukausilta.

– Ihastunutta huokailua! Se on ollut niin asiakkaiden, henkilöstön kuin kuntayhteistyökumppaneiden ensireaktio, kuvailee Vartola.

Norlandian Yhdessä-konseptin monisukupolvisyys ja yhteisöllisyys on ollut alkumetreiltä aitoa, päivittäisellä tasolla toteutuvaa yhteistä arkea. Vuoden kierto näkyy toiminnassa vahvasti, ja niinpä lapset ja ikäihmiset ovat muun muassa istuttaneet yhdessä kukkasipuleita ja asetelleet jouluvaloja puutarhaan. Tuusulassa isossa roolissa ovat musiikki ja muut taiteet, joten yhteistiloista kuuluu usein loruttelua ja laulamista.

Arjessa myös liikutaan ja pelaillaan yhdessä. Yhteiselle ohjelmalle on tietyt teemat, mutta tilaa on myös spontaanille tekemiselle: jos syntyy idea paistaa lättyjä iltapäivän ratoksi, niin myös porukalla tehdään. Ryhmien tarpeiden mukaan on toki myös erillistä tekemistä, eivätkä yhteiset tuokiot ole asukkaille pakollisia.

– Luontaisessa vuorovaikutuksessa siirretään samalla suomalaista kansanperimää: ikäihmiset jutustelevat pienemmille usein esimerkiksi omasta lapsuudestaan ja leikeistään, ja lapset ovat olleet tarinoista todella kiinnostuneita, kertoo Kollin.

Toiminnassa on vahvasti mukana myös tuoreimmat teknologiat. Esimerkiksi ikään kuin pöydäksi asettuvan jättitabletin äärellä pyörätuolia käyttävä palvelutalon asukas voi lähteä yhteiselle virtuaalimatkalle Korkeasaareen tai taidemuseoon päiväkotilapsen kanssa. Merkittävämpää on teknologian tuoma turva: esimerkiksi palvelutalon asukas saa ympäri vuorokauden puheyhteyden omaan henkilöstöön tehostetun palveluasumisen puolelle, mikä ei ole senioritalossa tyypillistä.

Korttelin Deli-ravintola puolestaan palvelee koko asuinaluetta ja helpottaa lapsiperheiden arkea. Sieltä voi napata kahvin ja smoothien mukaan kun vie lapsen hoitoon tai tulee tapaamaan ikäihmisiä.

– Olisipa ollut aikoinaan nastaa napata työpäivän jälkeen samasta osoitteesta kotimatkalle lapsi, koira ja hyvistä raaka-aineista valmistetut ruoat. Ei ihme, että olemme saaneet myös Delistä paljon positiivista palautetta, pohtii Vartola hymyillen.

Hoivatilojen kanssa yhteistyötä on tehty pitkään päiväkotipuolella, ja ensimmäinen yhteinen palvelukorttelihanke onnistui erinomaisesti.

– Norlandian ja Hoivatilojen arvomaailmat ovat yhtenäiset, ja olemme molemmat tutkineet tahoillamme paljon, mitä asiakkaat, asiakkaiden läheiset ja ostajat kaipaavat. Se oli suunnittelun keskiössä, ja nyt meillä on turvallinen, viihtyisä ja arkkitehtonisesti upea kokonaisuus, josta voimme edelleen oppia lisää tuleviin hankkeisiimme, Vartola summaa.

Lue lisää Tuusulan Toiveiden Korttelista

Palvelukortteli asuntomessualueen sydämessä

Lue artikkeli

Tervetuloa Tuusulan Toiveiden Kortteliin!

Lue artikkeli

Edellinen Seuraava