Hoivatilat toteuttaa Espooseen koulun vuokramallilla - Hoivatilat

Hoivatilat toteuttaa Espooseen koulun vuokramallilla

Espoon kristillinen koulu on toiminut väliaikaisissa tiloissa koko historiansa ajan, eli vuodesta 1999 alkaen. Koulua on pidetty milloin seurakunnan kerhohuoneessa, milloin kerrostalon kellarissa. Opetusta on annettu myös pankkisalissa Haukilahden ostoskeskuksessa, entisessä Säästöpankki-opistossa ja vuodesta 2012 alkaen Karamalmilla toimistorakennuksessa. Oikeista koulutiloista on haaveiltu pitkin matkaa, ja erilaisia vaihtoehtoja kartoitettu vuosittain. Nyt haaveet ovat muuttumassa todeksi.

Kouluhanke käynnistyi alkuvuodesta 2016 selvittelyvaiheella, ja kumppani valittiin syksyllä -19: Hoivatilat toteuttaa koulun ja päiväkodin uudisrakennushankkeen Espoon Matinkylään. Hoivatilat toimii hankkeessa rakennuttajana ja rahoittajana sekä jää kiinteistön vastuulliseksi omistajaksi. Vuokrasopimuksen kesto on 25 vuotta ja sopimuksen arvo on noin 30 miljoonaa euroa.

Uudet, nykyaikaiset ja turvalliset 500 oppilaan ja yli 6 000 neliömetrin koulutilat tukevat oppimista ja monipuolistavat toimintaa entisestään. Laatu ja kestävä kehitys ovat olleet tärkeässä roolissa rakennuksen suunnittelussa. Maalämmön ja aurinkopaneelien käyttö mahdollistavat uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen.

Koulun taustaorganisaation, eli Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistyksen, hallituksen puheenjohtajan Lea Kiisken mukaan pitkäaikainen vuokrasopimus luotettavan kumppanin kanssa mahdolistaa sen, että yhdistys voi keskittyä ja investoida ydintoimintaansa: laadukkaaseen opetukseen ja jokaisen lapsen kasvuun kohti parasta yksilöllistä potentiaaliansa.

– Uusi koulukampus erikoisluokkineen ja liikuntatiloineen tarjoaa meille ajanmukaisen, turvallisen ja ekologisen ympäristön. Koulutoiminnan ulkopuolella rakennus palvelee monipuolisesti espoolaisten perheiden ja yhteisöjen harrastus- ja kokoontumistarpeita. Halusimme suunnitella monikäyttöisen rakennuksen koko kaupungin parhaaksi, tietämättä vielä, mitä kaikkea sen elinkaaren aikana tuleekaan tapahtumaan, kertoo Kiiski.

Koska kristillinen koulu palvelee koko kaupunkia, sijainti ja toimivat liikenneyhteydet ovat tärkeät. Koulu kohoaa Matinkylän urheilupuiston naapuriin, Hauenkalliontien ja Matinkartanontien risteykseen osoitteeseen Matinkartanontie 13. Sijainti on erinomainen ja saavutettavissa helposti julkisilla liikennevälineillä: Matinkylä on useiden linja-autoreittien varrella, ja metroasemalle koululta on matkaa vain 600 metriä. Ekologisen päivittäisen logistiikan mahdollistavat myös lukuisat kevyen liikenteen väylät ympäristössä sekä kaavamääräykseen sisällytetyt pyöräparkit.

Hoivatilat luovuttaa koulun käyttäjille tämän vuoden lopussa, ja toiminta uusissa tiloissa starttaa ensi tammikuussa.