Tulevaisuuden vaikuttajat osallistavassa työpajassa - Hoivatilat

Tulevaisuuden vaikuttajat osallistavassa työpajassa

Päiväkodin salissa riitti innostunutta kuhinaa, kun parikymmentä Oulun kaupungin Pateniemen ja Metsämarjan päiväkodin lasta kerääntyi kesäkuussa suunnittelemaan tulevan Pateniemen suuralueen päiväkodin piha-aluetta.

Osallistavan suunnittelun työpajan suunnitteli ja organisoi Hoivatilat, joka on tulevan päiväkodin omistaja. Hoivatilat toteuttaa päiväkodin vuokramallilla Oulun kaupungille 25 vuoden sopimuksella sekä vastaa kiinteistönhuollosta ja ylläpidosta.

– Meidän toimintamalliimme kuuluu osallistavien työpajojen järjestäminen, sillä haluamme, että kiinteistöjen tulevat käyttäjät pääsevät vaikuttamaan suunnitteluun. Tässä päiväkotihankkeessa lasten osallistuminen oli myös yhtenä kilpailutuksen kriteerinä, mikä tietysti sopi meille mainiosti, kertoo Hoivatilojen HR- ja viestintäjohtaja Riikka Säkkinen.

Tilaisuus alkoi piha-alueen leikkivälineiden esittelyllä. Leikkivälineiden toimittajan Kompan Oy:n Saku Niemi näytti kuvia uusista kiipeilytelineistä. Yleisöstä kuului useamman kerran ihastelevia huokauksia.

Tämän jälkeen lapset äänestivät viidestä vaihtoehdosta yhden pihalle tulevan leikkikohteen. Leikkiautojen, hiekkalaatikkokoneiden ja polkuautojen tankkaamiseen sopiva ”bensa-asema” sai ylivoimaisen äänivyöryn ja keräsi eniten kommentteja yleisöstä. Tosin ennen äänestystä piti varmistaa, että voihan siinä tankata myös sähköauton.

 

Paperilta asfalttiin ja leikkeihin

Toisessa osuudessa työpajan vetäjä, luokanopettaja Maiju Poutiainen opasti lapsia maalaamaan pihalle tulevaa taideteosta paperille. Kun pienet taiteilijat saivat siveltimet käsiin, äänet hiljenivät kaikuisassa salissa. Paperille ilmestyi aurinkoja, taloja ja ihmishahmoja. Kelmumaalauksella tehtiin iloisen värisiä väriläiskiä.

Oulun kaupungissa osallisuus on ollut tapa toimia jo useita vuosia.

– Olemme saaneet UNICEFin Lapsiystävällinen kunta- tunnustuksen ja haluamme sen näkyvän toiminnassamme oikeasti. Työpajassa lapset pääsivät jo suunnitteluvaiheessa mukaan toimintaan. Lasten ymmärrys siitä, mitä olimme tekemässä, yllätti vähän meidät kasvattajatkin, iloitsee päiväkodin johtaja Mervi Kilpeläinen.

 

Lapset, huoltajat ja työntekijät olivat jo nähneet pohjapiirustuksia ja virtuaalisia mallinnuksia tulevasta yksiköstä, ja ne havainnollistivat ja konkretisoivat juuri oikealla tavalla.

Hoivatilojen hankepäällikkö Elina Suikki täydentää, että upeaa taideteosta tullaan hyödyntämään asfalttimaalauksena pihalla, jossa lapset voivat myös keksiä monenlaisia leikkejä pihalla touhutessaan. Mahdollisuuksien mukaan taideteosta tullaan käyttämään myös päiväkodin kylteissä ja oheistuotteissa.

– Työpajan vetäjät olivat innostuneita ja asiansa osaavia. Lapset esittelivät ylpeinä vanhemmille tuotoksiaan ja kaikki olivat sitä mieltä, että pääsivät oikeasti ja aidosti vaikuttamaan uuden päiväkodin syntyyn. Sitä mieltä olen minäkin, kertoo Mervi Kilpeläinen.

Maalaamisen jälkeen lapset pohtivat, kuinka suurin osa heistä ehtii jo kouluun, ennen kuin uusi päiväkoti valmistuu. Kilpeläinen kuitenkin lohdutti, että maalausta pääsee pihalle katsomaan, vaikka itse olisikin jo koululainen.

– Myönteiset tunnekokemukset vaikuttamismahdollisuuksista oman oppimisympäristönsä suunnitteluun lisäävät iloa, luovuutta sekä usein oppimismotivaatiota. Oman käden näkyvä jälki muistuttaa pitkään ja palauttaa yhdessä koetut hetket mieleen, komppaa Poutiainen.