Artikkelit | 3.11.2020

Norlandia tuo uuden vaihtoehdon ikääntyneiden hoivaan

Toimitusjohtaja Nathalie Boulas-Nilsson huokaa ilosta Tuusulan Toiveiden korttelin avajaisten aattona.

– Toki hieman harmittaa, ettemme ole itse päässeet vierailemaan kohteessa pandemian vuoksi. Onneksi meillä on loistava projektipäällikkö ja viestintä on sujunut hyvin.

Ruotsalainen hoivaketju Norlandia on rakentanut jo useampia sukupolvikortteleiksi kutsumiaan palvelukortteleita Pohjoismaihin. Suomessa Norlandialla oli jo varhaiskasvatusyksiköitä, kotihoitoa ja potilashotelli, ja nyt Tuusulan Asuntomessujen yhteydessä avattuun kortteliin toteutettiin myös Norlandian ensimmäinen vanhusten hoivakoti Suomessa.

Hoivakotiliiketoiminnan käynnistäminen Suomessa pohjautuu havaintoon,
että verrattuna muihin Pohjoismaihin meillä on varsin vähän laadukkaampaa hoiva-asumista. Boulas-Nilssonin äänestä kuultaa innostus ja välittäminen ikääntyneiden virikkeellisen arjen puolesta.

– Keskitymme tarjoamaan hyvään elämään ja arkeen kuuluvia juttuja. Meillä laatu tarkoittaa asuntojen kokoa, saatavilla olevia palveluja ja henkilöstön lukumäärää. Ajatukseen hyvästä elämästä joka päivä kuuluu hyvä ruoka, fyysinen aktiivisuus ja mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin. Esimerkiksi Tuusulassa muutama asukashuone korvattiin sosiaalisella oleskelutilalla; takkahuoneella.

Tuusulan projekti käynnistyi tarjouskilpailun kautta. Norlandia pyysi useita rakennusyhtiöitä samaan pöytään. Hoivatilojen kiinteistöportfolio vastasi Norlandian palveluportfoliota, joten yhteistyön aloittaminen oli luontevaa.

– Hoivatilojen kanssa koimme jakavamme yhteiset arvot ja fokuksen.

– Nyt autamme toinen toistamme – me heitä Ruotsissa, jossa olemme suurempi, ja he taas meitä Suomessa. Meille vuorovaikutus on hyvin tärkeää: se, että ihmiset pitävät kumppaneista, joiden kanssa töitä joka päivä tehdään.

Yhteistyön sujuvuutta hankkeessa kuvastaakin hyvin se, että Toiveiden korttelin avautuessa Norlandia ja Hoivatilat olivatkin jo solmineet uuden sopimuksen seuraavasta yhteishankkeesta.

Edellinen Seuraava