Toimiva talotekniikka tuo energiatehokkuutta
Talotekniikan määrä on lisääntynyt Hoivatilojen rakennuttamissa kiinteistöissä kokoluokaltaan kasvavien rakennusprojektien myötä. Onkin tärkeää, että talotekniikan toimivuus ja kiinteistön energiatehokkuus otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon heti hankkeen suunnittelun alkuvaiheessa.
Talotekniikan suunnittelun ohjauksesta ja työmaavalvonnasta vastaa Hoivatiloilla talotekniikkapäällikkö Mika Ruonakangas, joka aloitti uuden toimenkuvansa vuoden 2023 syksyllä. Sitä ennen hän on toiminut Hoivatiloilla kiinteistöpäällikön tehtävissä. Nyt talotekniikka ja energia-asiat työllistävät häntä kokopäiväisesti.
– Tärkeimmäksi tehtäväksi nykyisessä toimenkuvassani koen talotekniikan suunnittelun ohjauksen. Kun hanke valmistuu, teemme vastaanottovaiheen tarkastukset ja toimintakokeet yhteistyössä kokeneiden talotekniikan valvojiemme kanssa. Tällä varmistamme, että kiinteistön tekniikka toimii suunnitelmien mukaisesti, Ruonakangas kuvailee.
– Toimenkuvaani kuuluu myös nykyisten käytössä olevien kiinteistöjemme energianseurantaa ja energiasäästötoimenpiteiden toteutusta.
Satojen hankkeiden kokemuksella
Kun talotekniset ratkaisut käydään huolella läpi heti suunnitteluvaiheessa, varmistetaan, että lopputulos on Hoivatilojen ja asiakkaiden vaatimusten sekä rakentamismääräysten mukainen. Oikeanlaisella talotekniikalla vastataan esimerkiksi kohonneisiin energiatehokkuusvaatimuksiin. Hoivatilojen rakentamisen lähtökohtana ovat A-energialuokan rakennukset.
Mika Ruonakankaan mukaan hyvä esimerkki talotekniikan suunnittelun tärkeydestä on nykyisin yleinen maalämpöjärjestelmä. Se on lähtökohtaisesti hyvin energiatehokas lämmitysjärjestelmä, joka tuottaa lämpöenergiaa 3–4 kertaa enemmän kuin kuluttaa sähköä. Jos järjestelmä ei kuitenkaan toimi oikein, se voi kuluttaa energiaa yhtä paljon kuin tuottaa sitä.
– Hoivatiloilla on kokemusta noin 300 hoiva-, päiväkoti- ja kouluhankkeen toteuttamisesta. Hyödynnämme aiemmista rakennushankkeista saamaamme kokemusta uusien hankkeiden suunnittelussa, jotta uudet kiinteistöt ovat talotekniikankin osalta mahdollisimman toimivia ja energiatehokkaita, Ruonakangas toteaa.
Hankkeiden onnistumisen ja talotekniikan kannalta tärkeässä osassa ovat Hoivatilojen kanssa pitkään yhteistyötä tehneet urakoitsijat ja suunnittelijat. Kun suunnittelijalla on entuudestaan tiedossa Hoivatilojen vaatimukset järjestelmille ja laitteille, käynnistyy suunnittelu sujuvasti. Tarkennuksia suunnitelmiin tehdään tarpeen mukaan suunnittelun edetessä.
– Teemme suunnittelun ohjausta ja työmaavalvontaa yhteistyössä kokeneiden pitkäaikaisten talotekniikan valvojakumppaneidemme kanssa.
Talotekniikan monta tehtävää
Talotekniikka on asianmukaisesti toimiessaan usein käyttäjilleen huomaamatonta. Päämääränä talotekniikan suunnittelussa onkin käyttäjilleen hyvä ja toimiva järjestelmä, joka olisi samalla mahdollisimman energiatehokas. Mika Ruonakangas nostaa esimerkkinä ilmanvaihdon ohjauksen.
Ilmanvaihtoa säädellään sen mukaan, miten tiloissa on käyttäjiä. Kun tilat ovat tyhjillään, ilmanvaihto on pienellä, ja kun paikalla on käyttäjiä, ilmanvaihto tehostuu automaattisesti, jotta ilmanlaatu pysyisi mahdollisimman hyvänä.
Talotekniikka ulottuu moneen arkiseen, kiinteistön päivittäistä käyttöä palvelevaan asiaan, jota ei aina tule edes ajatelleeksi. Hoivatilojen rakennuttamissa kiinteistöissä asuu, käy hoidossa ja opiskelee lapsia, vanhuksia ja muita erityisryhmiä, mikä tuo kiinteistön järjestelmiin omat vaatimuksensa.
Erityisryhmien tiloissa lukituksella ja kulunvalvonnalla on suuri merkitys asukkaiden turvallisuuden ja elämisen kannalta, kun taas kouluissa ja päiväkodeissa esimerkiksi äänentoistolla ja kulunvalvonnalla on keskeinen rooli. Erilaisten järjestelmien yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi tuo mukavaa haastetta ja mielekkyyttä työtehtävään, Ruonakangas toteaa.
Kiinteistöjen koon kasvaessa kohteissa voi olla useampia vuokralaisia ja sen myötä suurempi energian kokonaiskulutus. Ruonakangas muistuttaa, että tämän vuoksi on tärkeää pystyä mittaamaan tilojen energiankulutusta.
– Kun energiankulutuksen seuranta toteutuu oikein, voimme johtaa kohteidemme energia-asioita ja puuttua helposti normaalista poikkeaviin kulutuksiin sekä tehdä suunnitelmallista työtä kiinteistöjen energiatehokkuudessa. Lopulta tämä tarkoittaa vuokralaisillemme säästöä energiankulutuksessa.
Lähes kaikki Hoivatilojen kiinteistöt on liitetty etävalvontaan. Talotekniikan järjestelmät suunnitellaan ja valitaan niin, että laitteet ovat yhteensopivia etävalvomon kanssa.
Ylläpitotiimimme käyttää etävalvomoa päivittäin ja pystyy muuttamaan tarvittaessa esimerkiksi ilmanvaihdon aikaohjelmia tai lämmityksen asetuksia. Lisäksi etävalvomon kautta voidaan auttaa kiinteistönhuoltoa erilaisten toimintahäiriöiden selvittelyssä. Usein ongelmat voidaan ratkaista niin, ettei käyntiä kohteessa edes tarvita.
Hyötyä kaikille osapuolille
Ruonakangas kokee talotekniikkapäällikön työn erittäin mielenkiintoisena ja tärkeänä. Huolella suunniteltu ja hyvin toimiva talotekniikka hyödyttää kaikkia osapuolia monin eri tavoin.
Kun talotekniikan laitteet toimivat hyvin, se helpottaa myös kiinteistön ylläpitoa ja sitä, että varsinkaan pakkaskaudella ei pääsisi esiintymään suurempia ongelmia. Asiakkaille toimiva talotekniikka näkyy muun muassa laadukkaina sisäilmaolosuhteina ja pienempänä energiankulutuksena.